12 January 2017

YOU CAN NOT ALWAYS SUCCEED

Heippa Arkeen on nyt keretty palailla ja tää viikko onkin mennyt unirytmiä korjatessa sekä arkihälinään taas totutellessa. Tänään sai tanssikausikin tehokkaan startin, kun osui sekä commercial dance että come jazz tunnit peräkkäin. Olo on tällä hetkellä aika väsynyt ja treenanneen oloinen, mutta mahtava päästä näin joulutauon jälkeen tanssahtelemaan. Pitkien päivien takia en oo alkuviikosta ollut kotona valoisaan aikaan enkä kerennyt ottamaan uusia blogikuvia, mutta siitä huolimatta halusin ehdottomasti päivitellä tänne tänään. Siispä vuorossa on postaus, jonka toteuttamasti oon suunnitellut jo pidempään.

Asukuvien ottaminen ei ole maailman yksinkertaisinta tai helpointa hommaa. Kuvien taakse kätkeytyy paljon kaikenlaista mm. asun valinta, kuvien/kuvauspaikan suunnittelu, paljon epämääräistä säätämistä, temppuilua ja pelleillyä, vähän lisää säätöä jne. Kaikista otetuista kuvista postauksiin päätyy vain pienen pieni murto-osa. Koneen kuvagalleria onkin täynnä sellaisia otoksia, jotka eivät ole päässyt blogiin asti. Nyt olisi luvassa kooste muutamista näistä ei niin hyvin onnistuneista kuvista.

IMG_9274-001
"Hold on, mä fiksaan pikkasen tätä huivia." Tällä aikaa ollaan saanut kuviin vieraileva tähti taustalle viihdyttämään.

IMG_8937
"Katos näin mä lähden tästä näppärästi lentoon!"

IMG_9312-001
"Ootas vaan, kun mä pääsen tästä ylös ja nappaan sut."

IMG_8771-001
Kuvan ottohetketkellä, jostain kuului "Tuleeko Viivi hyviä kuvia?" Tässä reaktio, kun tajuat parin kaverisi osuneesi paikalle. Yritä siinä sitten poseerata fiksusti.

IMG_4647
Vaihtelun vuoksi kokeilin tällaista erilaista asentoa, jonka inspiraationa toimi Pisan kalteva torni.

IMG_3726-001
Onnistuneiden kuvien a ja o: hyvä ryhti sekä ilme, joka ei näytä kärsivältä. Tässä kuvassa ohje toimii aivan täydellisesti!

IMG_6176
"Hei mä heilautan mun hiuksia tälleen hienosti, tiedäks?"

IMG_8920
"Piiloudun eka tänne mun huppuun niin, ettei mua näy niin tulee varmaankin hyviä kuvia."

IMG_6111"Jos mä yrittäisin vaikka imitoidan robottia." T'ässä oon säätänyt myös kameran asetuksen aivan päin metsiä.

Mitä tykkäätte näistä postauksista? Yay or nay?

- Viivi 

4 comments :

  1. Aivan totta, että läheskään kaikki kuvat eivät aina ole niin "julkaisukelpoisia" niitäkin on silti hauska aina joskus jälkeenpäin katsella. Mitäköhän kaikkea omalta koneelta mahtaa löytyä.. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, nimen omaan sieltä koneen kätköitä löytyy usein vaikka ja mitä :D

      Delete
  2. Nää postaukset on tosi kivaa vaihtelua! Oon miettinyt, että voisin itsekin tälläisen tehdä :D Nää sun kuvat on myös hauskoja, aina näissä postauksissa ei niin hauskoja kuvia ole.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jes kiitos paljon kivasta kommentista ja mahtavaa jos tykkäsit! Tee ihmeessä säkin oma versio tätstä postauksesta :D

      Delete