Heippa! ♥ Tällä kertaa ollaan vähän henkilökohtaisemman postauksen parissa, jota varten oon odottanut oikeaa hetkeä. Nyt aika tuntui oikealta ja sain tekstin valmiiksi, joten mennnään asiaan ilman mitään kummempia höpinöitä.
Ulkonäkö on varmasti monelle ihmiselle tärkeä asia, ja niin se on myös mulle. On kiva näyttää hyvältä ja olla tyytyväinen siihen mitä peilistä näkee. Aina se ei kuitenkaan ole niin helposti tehty kuin sanottu. Omat virheensä on hyväksyttävä, sillä niitä on jokaisella. Kukaan ei ole täydellinen. Tiedän omasta kokemuksesta kuinka vaikeaa itsensä, virheidensä sekä oman peilikuvansa hyväksyminen voi olla.
12-vuotiaasta lähtien akne on ollut osana mun elämää. Näiden vajaan neljän vuoden aikana oon käynyt jatkuvaa kamppailua sitä vastaan. Matka on ollut pitkä, hetkittäin raskas, usein hermojaraastava, alkuaikoina itsetuntoa nakertava, mutta palkitseva. Pitkään mun oli todella vaikea katsoa tyytyväisenä itseäni peilistä. Suoraan sanottuna inhosin mun ihoa ja naamaa. Se näytti mielestäni ällöttävältä. Vaikka aknen kanssa kamppailee iso porukka ihmisiä, tunsin olevani ainoa siitä kärsivä henkilö ainakin lähipiirissäni. Oli useita tyttöjä, joita kadehdin, sillä heidän iho vaikutti virheettömältä ja täydelliseltä. En silloin millään uskonut, että hekin varmasti joutuivat kamppailemaan jonkun ulkonäköön liittyvän asian kanssa.
6. luokan loppupuolella kävin koululääkärillä, joka kirjoitti mulle akneen antibioottikuurin reseptin. Söin kuurin ja finnit alkoi pikkuhiljaa hävitä. Olin hetken tyytyväinen ihoni kuntoon, kunnes tuli syksy ja sen myötä myös finnit palasivat. Palattiin lähtöpisteeseen. Asian kanssa oli pakko vain opetella elämään, vaikka helpolta se ei tuntunut. Kasiluokalla mulle määrättiin sama kuuri uudelleen. Kaava toistui aivan samanlaisena. Söin kuurin ja ongelmat helpotti. Iho pysyi hyvänä vain kesän ajan, mutta eipä aknesta päästy vieläkään eroon pysyvämmin. Siinä vaiheessa tuntui turhauttavalta ja marssin jälleen kerran koululääkärin vastaanotolle. Sain käteeni kolmannen kerran saman antibioottikuurin reseptin. Turhautuneena ja itku kurkussa päässä pyöri vain ajatukset "Miks? Miks en voi saada parempaa apua tähän hemmetin akneen?" Laitettiin viestiä ja koulun terveydenhoitaja lupautui keskustelemaan koululääkärin kanssa uudelleen. Jonkin ajan päästä postilaatikosta löytyi odotettu kirje. Hypin melkein riemusta, kun äiti soitti mulle kertoen, että kotona odottaa kutsu ihotautilääkärin vastaanotolle. Lääkärissä käytiin läpi kaikki tulevaan kuuriin liittyvät asiat, sillä kyseessä oli vahva lääkekuuri. Kaikki sujui hyvin, ja kotimatkalla auton penkillä istui tyytyväinen ja helpottunut tyttö. Aluksi lääkeet veti mun ihon entistä huonompaan kuntoon, mutta siitä olikin varoitettu. Nyt oon syönyt lääkkeitä kolme kuukautta eli puolivälissä ollaan, jos pystyn jatkamaan samalla annostuksella loppuun asti. Iholla on vielä reilusti epäpuhtauksia, mutta paljon on lääkkeet kerennyt vaikuttamaan.
Palataan vielä ajassa hieman taaksepäin siihen aikaan, jolloin mun itsetunto oli koetuksella. Kun olin valmiiksi jo tyytymätön omaan ulkonäkööni ja päälle sai ikäviä kommentteja ihosta, tuntui etten riittännyt ja ollut tarpeeksi hyvä tällaisena. Halusin kovasti muuttua tai olla joku toinen. Itsetunto mulla oli valmiiksi jo aika heikko ennen aknea eikä sen saaminen helpottanut asiaa. Tuntui, että itsetunto laski laskemistaan. Oli hetkiä, kun peiliin katsoessani saatoin purskahtaa itkuun huomatessani ihon kunnon. Ikävät kommentit netissä tuntui teräviltä piikeiltä, mutta en ole antanut niiden jättää muhun syvempiä jälkiä, vaikka vieläkin muistan tarkkaan pari kommenttia.
Kaikesta kuitenkin selviää eikä elämä kaadu pienempiin tai vähän suurempiinkaan vastoinkäymisiin. Pienin askelin opettelin hyväksymään virheitäni ja olemaan enemmän tyytyväisempi ulkonäkööni. Enää en häpeä tai pelkää näyttäytyä julkisilla paikoilla ilman meikkiä ja voin hymyillä peilikuvalleni. Läheisten ollessa tukena oon päässyt hurjan paljon eteenpäin. Loppujen lopuksi oon vaan kiitollinen siitä, että mun on täytynyt käydä läpi tämä pitkä kamppailu aknen kanssa, sillä ilman sitä mulla ei olisi läheskään näin korkea itsetunto. Matka, jonka tähän pisteeseen oon kulkenut on rohkaissut sekä kasvattanut mua ihmisenä. Aknen ansiosta olen tänään ylpeänä se kuka olen, rohkea ihana oma itseni!
Tämän postauksen avulla haluan rohkaista teitä olemaan omia itsejänne, sillä jokainen teistä on riittävä ja kaunis juuri sellaisena kuin olette! ♥
- Viivi ♥
