Ihanaa lauantaita ♥ Blogissa on ollut vähän hiljasempaa lähiaikoina, sillä kiirettä on riittänyt. Pahoittelut siitä. Uskon, että nyt kun pianotutkinto on suoritettu, kokeista on selvitty, kouluhommat on tehtynä ja hiihtoloma lähestyy, löydän paremmin aikaa blogi ylläpitoon. Ennen lomaa on kuitenkin vielä yhteishaku edessä, mutta hakujärjestys on selvillä ja rauhallisin mielin hakemukseni teen. Koska halusin palata kirjoittamaan postauksia mahdollisimman pian, tähän postauksen keräilin kuvia puhelimeni galleriasta. Kamera, kun on lepäillyt laukussaan viime aikoina. Toivottavasti tykkäätte!
Herkullisilla kahveilla äitin kanssa Robert's coffeessa / Ihanat näkymät Turun Aurajaoella / Tällänen mun kaltainen vilukissakin pärjäsi kovista pakkaspäivistä ekstralämpimästi pukeutumalla / Aivan ylisuloinen ananas!
Kuvat Cheekin keikalta ansaitsi kokonaan oman kollaasin, sillä halusin vielä fiilistellä aivan mahtavaa ja positiivisesti yllättävää keikka! Meininki, seura, esiintyjät, valot sekä muut tehosteet oli kohdallaan ja päästiin seuraamaan hyviltä paikoilta keikkaa.
Innoissaan talvesta, lumisateesta ja vuodesta 2016 / Sunnuntaipäivältän maisemat laskettelurinteestä / Yksi monesta piristävästä quotesta puhelimen kuvien joukosta / Ystävänpäivä ruusuja hyvältä ystävältä ♥
Pitäisikö mun jakaa useemminkin puhelimella räpsittyjä kuvia? Löytyikö kuvien joukosta jotain erityistä suosikkia?
Ihanan rentouttavaa viikonloppua!
- Viivi ♥
Pikkuananakset ovat ihania! Ja ruusut, ylipäätänsä leikkokukat näin keväällä, pelkkää rakkautta <3
ReplyDeleteEn oo vielä ostanut, mutta sen verran suloinen se oli, että oli pakko ottaa kuva! Niin on <3
DeleteOi miten herkullinen toi ensimmäinen kuva!♥
ReplyDeleteHeh herkulliset kahvit ja hedelmäsalaatit todellakin oli ♥
DeleteTosi kiva postaus ja ihania kuvia! <3
ReplyDelete♥ Vilhelmiina Lyydia
http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi
Kiitos paljon Vilhelmiina ♥
Delete