20 July 2018

BLOGI ON MUUTTANUT!

IMG_3145

Moikka Mulla on teille pientä ilmoitus asiaa. Kuten varmaan jo otsikosta voi päätellä niin mun blogi on muuttanut. Oon jo pidemmän aikaan kaivannut jotain uuttaa ja miettinyt blogin siirtämistä Bloggerista jollekin muulle alustalle. Nyt sain sen vihdoin tehtyä. Uuden blogin osoite on https://nouw.com/viiviviljaa ja jatkossa uudet postaukset löytyvät täältä. Vanhat postaukset säilyvät täällä, mutta ne näkee myös uudesta osoitteesta

01 July 2018

KESÄKUU PÄHKINÄNKUORESSA

Hola Saunanraikkaana rennon viikonlopun jälkeen päätin tulla kirjoittelemaan uutta postausta. Ajattelin jakaa teille vähän kuulumisia ja listata mitä mun kesäkuu on muun muassa sisältänyt. Siispa kesäkuun aikana oon...

IMG_5793

... Syönyt grilliruokaa. Meidän kaasugrilli oli pitkään käyttökelvoton. Nyt vihdoin saatiin uusi grilli ja päästiin herkuttelemaan grilliruoalla, nami!

... Suorittanut mun bucket listiltä ainakin yhden kohdan. Tein lukusuunnitelman kirjoituksia varten ja aloitin luku-urakan. Tällä hetkellä menossa matikan toinen kurssi ja aikataulussa ollaan (ainakin toistaiseksi :D)

IMG_5861

... Juhlinut pikkuveljen rippijuhlia kuumeisena. Pari päivää ennen juhlia mulla nousi lämpö enkä tietenkään osannut ottaa iisisti vaan siivosin kotona, kokosin telttaa, roudasin pöytiä ja tuoleja jne. Tästä syystä kävin kuumeen kanssa yhtä vuoristorataa. Jossain kohtaa päiviä olo tuntui jo normaalilta, mutta öisin lämpö tuli aina takaisin. Vaikka puolikuntoinen olinkin, juhlapäivä oli kyllä oikein onnistunut ja kelitkin suosi meitä! 

... Pelannut krokettia ja jäänyt siihen aivan koukkuun. Ihan parasta ajanvietettä kesällä!

IMG_5864

... Viettänyt juhannusta hyvässä seurassa ihanassa Kotkassa. Niin hyvää ruokaa, että maha oli pitkään täynnä, kortin peluuta, krokettia, koripalloa, saunomista ja paljon naurua.

... Seurannut melko ahkerasti jalkapallon MM-kisoja, vaikka ennen kisojen alkua vannoin etten aio katsoa yhtäkään peliä. Toisin kävi.

IMG_5846
Shirt – BikBok / Jacket – Mango / Jeans – Thrift shop / Shoes – Skopunkten


Mitä kaikkea te ootte kerennyt tekemään kesäkuun aikana?

– Viivi 

21 June 2018

4 x SUOSIKKIA JUST NYT

Heippa  Edellisestä postauksesta on kulunut reilut kaksi viikkoa, vaikka lomalle jäädessä olin innokkaana panostamassa postaustahtiin. Siitä huolimatta tämä on ensimmäinen kerta, kun saan bloggerin auki koko loman aikana. Multa on ollut ideat loppu eikä postausten tekeminen ole tuntunut luontevalta. Ajattelin, että on parempi hengähtää hetki kuin väkisin vääntää ja julkaista hutaistuja postauksia. Tällä viikolla tuli sellainen fiilis, että nyt on pakko päästä kuvaamaan ja kirjoittamaan ja täällä ollaan, jee! Alapuolelta löytyy muutamia tuotteita, jotka ovat nousseet mun ehdottomiksi suosikeiksi tässä lähiaikoina.

IMG_6311

Hopeinen rannekoru Glitter

Omistan oikeastaan vaan korvakoruja ja kellon, sillä niitä yleensä käytän. Halusin kuitenkin jonkun yksinkertaisen hopean käsikorun, joka menisi sekä juhlissa että arkikäytössä. Löysin kuvassa näkyvän korun vasta viime viikolla, mutta silti se on jo päässyt lemppareiden joukkoon. Niin yksinkertainen, mutta silti niin nätti.

IMG_6093

Eylure Volume N° 109 irtoripset

Nämä ripset ostin kevätnäytöstä varten. Oon jo hetken vannonut Eyluren ripsiin eikä nämäkään tuottanut pettymystä. Itseasiassa nämä irtoripset on ollut parhaat irtoripset, jotka mulla on koskaan ollut.

IMG_6326

XZ hoitosuihke

Oon useampaan otteeseen todennut täällä miten laiska oon hoitamaan mun hiuksia ja yritän korjata asiaa. Ostin XZ:n suklaa vanilja -hoitosuihkeen testaukseen mun kuivia latvoja varten ja oon kyllä tykännyt tästä älyttömän paljon. Tän rinnalle tarvitsisin vielä uuden hiusöljyn, joten kaikki vinkin on tervetulleita!

IMG_6252

Essie topless & barefoot + essencen geelipäällyslakka = 

Ja sitten vielä mun tän hetken ykkös kynsilakkakombo. Essien topless & barefoot -lakka on aivan super kivan värinen ja sopii kaiken kanssa. Essencen päällyslakka saa lakkauksen pysymään monta päivää ja tekee lopputuloksesta todella siistin. Hinta-laatusuhdekin on kohdillaan, lakka maksaa vain muutaman euron. Suosittelen!

Millaisia suosikkeja teillä on tällä hetkellä?

- Viivi 

03 June 2018

SUMMER BUCKET LIST 2018

Moikka  Nyt mä oon lomalla ja en vois olla onnellisempi. Oon niin loman tarpeessa kaiken kevään kiireen ja stressin jälkeen. Nyt mulla on myös enemmän aikaa keskittyä blogiin koulujuttujen sijasta. Ajattelin näin kesäloman ekaksi postaukseksi jakaa teille mun bucket listin tälle kesälle!

– Tee roadtrip

– Käy Hangossa (tän voisi ehkäpä yhdistää tuohon edelliseen)

– Laske montako jäätelöä syöt kesän aikana

– Vietä joka viikko vähintään 1-2 meikitöntä päivää

– Hanki rusketusrajat

IMG_5671

– Joka kesän ämpärilistan klassikko: pidä picnic

– Katso kaikki Solsidanin kaudet (harjoitusta yo-kokeeseen)

– Pidä hiuksista huolta ettei ne pääsisi aivan järkyttävään kuntoon

– Tee kirjoituksia varten lukusuunnitelma ja noudata sitä

– Lue vähintään yksi kirja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi

IMG_5693

– Käy huvipuistossa

– Pelaa futista, sillä harjoitus tekee mestarin

– Näe kavereita, joita et ole pitkään aikaan nähnyt

– Hanki säännöllinen venyttelyrytmi notkeuden lisäämiseksi

– Unohda nyt vihdoin se stressi ja nauti lomasta!

IMG_5650

Mitä teidän tämän kesän listoilta löytyy?

- Viivi 

27 May 2018

THIS OR THAT -CHALLENGE

Heippa täältä koulukirjojen ääreltä  Vielä ennen lomaa täytyisi tsempata kolmeen kokeeseen. Onneksi sen jälkeen saa levätä ja ottaa vain rennosti. Törmäsin Johannan blogissa This or that -haasteeseen ja se vaikutti niin hauskalta, että halusin toteuttaa omankin version kyseisestä postauksesta. Säännöt on hyvin yksinkertaiset: kahdesta vaihtoehdosta valitaan se itseään miellyttävämpi. Vaikka ohjeet on simppelit, muutama kohta oli kyllä erittäin kinkkinen. Kaikkiin sain kuitenkin vastattua ja vastaukset löytyy alta lihavoituna.

Suihku aamulla vai illalla?

Kaupungin ydin vai luonnonläheisyys?

Kirkkaat vai neutraalit värit?

Huulipuna vai huulikiilto?

Kevät vai syksy?

Minttu vai kaneli?

Suunniteltu vai extempore

Leffa kotona vai teatterissa?

this_that

Espresso vai latte?

Kysymysten esittäjän vai vastaajan rooli?

Halit vai pusut? (sori, tää oli liian vaikea)

Tulinen vai mieto ruoka?

Nahka vai pitsi?

Ylipukeutunut vai alipukeutunut?

Kokemus vai mukavuus?

TV sarjat vai elokuvat?

Puhelimen kalenteri vai paperinen kalenteri?

this_that2

Punaviini vai valkoviini?

Yksin vai yhdessä työskentely

Uiminen vai rannalla makoilu? (jos on aivan pakko valita)

Pikaruoka vai kunnon ravintola?

Perunasalaatti vai pastasalaatti?

Parilliset vai eriparisukat?

Tanssiminen vai laulaminen?

Puhelin vai netti?


Mitä tykkäsitte tästä haasteesta?

- Viivi 


13 May 2018

MEIKKIPUSSIN TÄYDENNYSTÄ

Ihanaa sunnuntaita kaikille ♥ Mä oon pihalla nauttimassa auringosta ja kirjoittamassa uutta postausta. Mittari näyttää +25 astetta ja meinaa ihan tulla hiki vaikkei edes liiku yhtään. Tänään pyöritään kosmetiikka-aiheissa. Mulla on kertynyt lähiaikoina jonkun verran uusia kosmetiikkatuotteita, joten aattelin tehdä niistä oman postauksen ja tässä se on.

IMG_5194

Ensimmäisenä muutama meikkiostos Sokokselta. Nyxiltä sekä mineraalipuuteri että jo hyväksi todettu peitevoide (tällä kertaa tosi oikeassa sävyssä). Näiden lisäksi mukaan tarttui Real Techniques:in poskipunasivellin, joka pääse mulla toimimaan puuterisiveltimenä. Mulla on ollut viimeiset pari vuotta maailman karhein puuterisivellin ja nyt sain asiaan vihdoinkin muutoksen.

IMG_5215

Mun hiukset ovat tällä hetkellä melko huonossa kunnossa ja ne kaipaa paljon hoitoa. Kérastasen vahvistava shampoo ja hiusnaamio tulee erittäin tarpeeseen. Toivottavasti näillä tuotteilla saan hoidetta hiukset kesäksi hyvään kuntoon.

IMG_5204

Vielä muutama lahja/tuliainen. Olin jo ihan hädässä, kun mun Hugo Bossin The scent-luottohajuvesi oli loppumassa. Onneksi sain poikaystävältäni synttärilahjaksi uuden pullon! Vanhemmat kävivät pienellä viikonloppureissulla ja toivat mulle tuliaisiksi The body shopin mansikantuoksuisen käsirasvan (josta löytyy myös positiivisia kokemuksia) sekä Starskinin kasvonaamion, jota luultavasti kokeilen vielä tänään.

Onko teillä kokemuksia jostain näistä tuotteista?

- Viivi 

02 May 2018

4+1 ASIAA, JOISTA HAAVEILEN

Heippa   Nyt on vaput juhlittu ja samalla musta tuli aikuinen täysi-ikäinen, kun ikää tuli mittariin 18 vuotta. Tuntuu hassulta miten nopeasti aika menee ja jatkossa hoidan kaikki asiat itse. Tänään aamulla olin jo hoitamassa pankkiasioita, tein juuri abivuoden lukkarit ja huomenna olisi vuorossa inssi. Tässä samalla oli hyvä aika pysähtyä hetkeksi miettimään minkälaisia juttuja haluaisin lähivuosina tavoitella. Kokosin yhteen muutaman haaveen/tavoitteen ja halusin jakaan ne myös tänne blogiin. Lähitulevaisuudessa haluan...

IMG_5153

Pärjätä kirjoituksissa ja opiskella kauppatieteitä yliopistossa 
Niin kuin kaikki meistä on varmaan huomannut, aika kuluu älyttömän nopeasti. Tuntuu, että vasta eilen aloitin lukion ja tänä syksynä mulla onkin jo kirjotukset edessä. Kesällä siis tiedossa paljon lukemista, että saisin toiveeni onnistuneista kirjoituksista sekä myöhemmin yliopistossa opiskelusta toteutettua.

Muuttaa omilleni
Yli tunnin koulumatka on saanut haaveilemaan omasta kämpästä Tampereella ja selailemaan tarjolla olleita vaihtoehtoja. Tälläkin hetkellä muuttohinku on melko suuri, mutta ehkä tääkin haave toteutuu vielä jossain vaiheessa.

Oppia stressaamaan paljon vähemmän 
Oon huomannut, että joka kerta, kun listaan blogiin jonkilaisia tavotteita itselleni (esim täällä), listalta löytyy stressin välttäminen. En tiedä miten saisin tämän toteutettua. Oon ihminen, joka stressaa aivan liian helposti ja paljon. Vaikka kuinka haluaisin ja yrittäisin stressata vähemmän, en oo vieläkään oppinut siihen. Jos teillä on jotain hyviä vinkkejä, pistäkää niitä tulemaan tännepäin!

IMG_5108

Oppia surffaamaan
Tästä mä oon haaveillut jo pitkään. Oon ajatellut, että jos en pääse heti lukion jälkeen opiskelemaan, niin lähtisin jonnekin lämpimään opettelemaan surffausta hetkeksi. Tietysti haluaisin myös matkustaa niin paljon kuin mahdollista.

Puhua ruotsia sujuvammin
Ruotsi on varmasti yksin mun vahvimmista aineista koulussa ja omasta mielestäni ymmärrän ja osaan sitä melko hyvin. Haluaisin kuitenkin oppia puhumaan ruotsia vielä sujuvammin sekä puhua sitä kauniilla riikinruotsalaisella aksentilla. Haluaisin myös viettää paljon enemmän aikaa Ruotsissa!
IMG_5163
Jacket – ICHI /  Shirt – Vila / Pants – Object / Shoes – Nike

Mistä sä unelmoit tällä hetkellä?

- Viivi  

15 April 2018

SATURDAY WITH ME

Heippa  Oon ihan huippu hyvällä päällä ja varmaan aika iso syy siihen on toi keli tuolla pihalla. Koko viikonlopun on paistanut aurinko ja ollut lämmintä. Aika menee niin nopeesti ja kevät on jo älyttömän pitkällä. Tuntuu oudolta, että reilun kuukauden päästä alkaa kesäloma. Ennen sitä kuitenkin katsaus mun eiliseen päivään myday-postauksen muodossa.

9:00 Herään hyvin nukutun yön jälkeen, mutta en nouse vielä sängystä ylös. Vihdoinkin aamu, jolloin saa nukkua ja loikoilla pitkään.

10:00 Aamupalalle. Teen mustikka-mansikka-vadelma-smoothiekulhon, joita syön nykyään lähes joka päivä.

12:00 Rakastan näitä rentoja ja hitaita aamuja. Alan tässä vaiheessa meikkaamaan ja laittamaan itseäni valmiiksi.

13:00 Lähdetään poikaystävän kanssa viettämään lauantaita Tampereelle ja suunnataan ensimmäiseksi Ikeaan.

IMG_4937

14:00 Ensimmäisessä kohteessa.

15:10 Vietettiin Ikeassa yli tunti, mutta mitään ei lähtenyt tällä kertaa mukaan. Seuraavaksi suunnataan kohti keskustaa.

15.30 Jätetään auto parkkiin ja lähdetään kävelemään ihanassa auringonpaisteessa.

16:20 Nälkä alkaa jo hiukan tuntumaan, joten suunnataan koskipuistossa olevaan Puisto-ravintolaan. Otan kanapastaa, joka maistuu ihan älyttömän hyvälle.

17:35 Mahat täynnä päätetään lähteä kiertelemään kaupoilla, mutta samalla tajutaan, että kaikki kaupat on menossa kuudelta kiinni. Onneksi Stockmann on kuitenkin auki yhdeksään asti.

IMG_4897

19:05 Aika vierähtääkin aika nopeasti eri osastoja kierrellen. Kuitenkin mukaan lähtee vain Powerista koneelle uusi suojakotelo. Päätetään mennä hetkeksi istuskelemaan Roberts Coffeeseen ja tilaan vadelmanmakuisen soodan.

19:30 Lähdetään kävelemään autolle ja matkalla pysähdytään ottamaan muutamat kuvat tätä postausta varten sekä kierretään auringoslaskussa Näsinkallion kautta.

20:15 Keli on niin kesäinen, että mun alkaa tekemään mieli jäätelöä. Pysähdytään matkalla Prismassa hakemassa kesän ekat jäätelöt. Sen jälkeen päästään kotimatkalle.

21:00 Kotona ja heti ensimmäiseksi saunaan rentoutumaan. Loppuilta otetaan vain rennosti ja aletaan katsomaan uutta Keisari Aarnio-sarjaa, mutta mä taidan nukahtaa jo ekan puolen tunnin jälkeen. Super kiva päivä takana!

IMG_4908
Millainen lauantai teillä oli?

- Viivi  

12 April 2018

FROM THE PHONE

Moi ♥ Tulin just hetki sitten treeneistä ja nyt bussissa on hyvin aikaa kirjoitella tämä postaus valmiiksi. Koska puhelinkuva-postaukset on aina ollut hirveän tykättyjä, ajattelin taas jakaa muutaman otoksen mun puhelimen galleriasta. Kollaaseja tuli tällä kertaa vain kaksi siitä syystä, että oon ollut hiukan laiska räpsimään kuvia lähiaikoina, mutta aion ottaa itseäni niskasta kiinni tän asian suhteen. Toivottavasti kuitenkin tykkäätte postauksesta tälläkin kertaa.

phone2


1. Onnea on kone, joka toimii normi vauhdilla eikä pidä jäätävää hurinaa jatkuvasti! 2. Puuroa mustikoilla ja raejuustolla, hedelmää, kananmunaa ja kahvia = mahtava startti päivälle 3. 50-vuotisjuhlilla 4. Auringonpaiste ja perjantai sai tän hymyn mun huulille.

phone3


1. Kukat tuo aina kivaa piristystä sisustukseen. Mun uudeksi suosikiksi ruusujen rinnalle on noussut valkoiset neilikat. 2. Vierumäellä heti aamusta pelaamassa tennistä reippaina 3. Uusin ig kuva ja viime lauantain outfit 4. 


Yay or nay näille postauksille? Löytyykö teiltä jotain postaustoiveita?



- Viivi 

03 April 2018

INSPO / SPRING

Heippa  Nyt on pääsiäinen vietetty ja paluu tänään arkeen ja koeviikkoon tuntui hiukan ankeelta. Mun pääsiäisloma oli kuitenkin oikein onnistunut ja rentouttava. Vietetiin perinteiseen tapaan pitkä viikonloppu Vierumäellä serkkujen kanssa urheillen, mökkeillen, nauraen ja hyvin syöden. Toivottavasti teilläkin oli virkistävä miniloma. Tänään on ollut ihanan keväinen keli ja siitä inspiroituneena halusi koota ja julkaista pari kevätaiheista inspiroivaa kollaasia. Tänä keväänä mua siis inspiroi: 

inspo


– Nahkatakit niin mustana kuin muissakin väreissä
– Kissamaiset aurinkolasit
– Hitaat viikonloppuaamut auringon paistaessa
– Jättineulepeitot (vai miksikä näitä sanotaan?)

inspo2
Kuvat: Pinterest

– Väljät pystyraitahousut
– Nuden väri vaatteissa ja asusteissa
– Rennot kiharat
– Punaiset kynnet

Millaiset asiat teihin iskee tänä keväänä?

- Viivi 

23 March 2018

SPRING TO DO

Moikka  Vihdoin mulla on edessäni uusi ja toimiva kone. Edelliselle Macbookille kävi tosiaan pieni vesivahinko pari kuukautta sitten, joten oli aika hankkia uusi läppäri. Nyt pääsen taas päivittämään blogia aktiivisemmin, mikä on ihan huippua. Kevät alkaa olemaan pikku hiljaa täällä, joten ajattelin tehdä ja julkaista tälle keväälle oman to do-listan. Katsotaan montako kohtaa saan suoritettua!

IMG_4694


– Tee huoneelle kevätsiivous ja etsi samalla ainakin kadonneet kuulokkeet sekä laskimen laturi 

– Pese ja hoida kevätkengät käyttövalmiiksi

– Ota useita asukuvia ja käytä kameraa muutenkin aktiivisemmin

– Vietä leffailtaa herkkujen sekä hyvän seuran kera

IMG_4711


– Pidä huolta riittävästä unen saannista

– Nauti hetkestä ja vältä stressiä, sillä alkuvuodesta on kerennyt stressaamaan ihan tarpeeksi

– Tee keväälle oma Spotify-lista

– Testaa Tampereelle tullut Espresso House

IMG_4639
Jacket – H&M / Shirt – Lindex / Shoes – Skopunkten / Bag – Fashion Drug

Millaisia asioita te aiotte tänä keväänä tehdä?

- Viivi  

11 March 2018

NEW COSMETIC & SHOES

Ihanaa sunnuntaita sinne kaikille Toivottavasti teillä on ollut mukava ja rentouttava viikonloppu, mulla on ainakin ollut. Viikon päätteeksi halusin tulla kirjoittelemaan uutta postausta. Ajattelin pitkästä aikaa kuvailla muutamia ostoksia, joita tein viime kuun aikana. Hope you like it!

IMG_4581

Ihan ekana pari kosmetiikkahankintaa. Oon varmaan joskus aiemminkin maininnut, että Essien lakat on ehdottomasti mun lemppari kynsilakkoja. Mun essie-kokoelma sai täydennystä, kun ostin uuden lakan topless & barefoot. Tätä on tälläkin hetkellä kynsissä. L'oréalin mattahuulipunan sävyssä 633 Moka Chic ostin Wanhoja varten jo jokin aika sitten ja se on ollut siitä asti lähes päivittäisessä käytössä. Niin nätti sävy, joka kestää huulilla pitkään!

IMG_4624

Kevättä varten mulla on odottamassa nämä uudet ihanat kengät, jotka löysin Levin reissulla. Kyseiset kengät lähti mukaan matkaan Rovaniemen Skopunktenista. Mun puolesta noi lumet voi jo sulaa ja kevät saisi tulla, niin pääsisi käyttämään näitä ja muita kivoja kevätkenkiä.

IMG_4592

Ja vielä viimeisenä tämä Garnierin uutuus-kasvonaamio. Tämäkin tuli ostettua hiihtolomalla ja se on siitä asti odotellut testaukseen pääsyä. Luultavasti tänään illalla maski pääsee vihdoin kokeiluun.

Oliko tällainen ostospostaus kiva pitkästä aikaa?

- Viivi 

02 March 2018

WINTER BREAK / LEVI

Moikka  ja terveiset Lapista Makaan just nyt sohvalla kuumeisena kirjoittamassa tätä postausta. Olo on onneksi jo paranemaan päin. Tätä pientä sairastelua lukuun ottamatta meidän hiihtoloma on sujunut oikein hyvin kauniissa maisemissa täällä Levillä. Huomenna onkin sitten taas edessä mukavan mittainen automatka kotiin. Sitä ennen vielä tiivistettynä parhaat jutut mun hiihtolomasta ja tästä reissusta.

IMG_4036

– Hyvät kelit ja kauniit maisemat. Näissä maisemissa auringonpaisteessa laskeminen on ihan mahtavaa.

– Hauska seura. Meidän mökillä ei kyllä kerennyt kertaakaan olemaan hiljaista hetkeä.

– Aliaksen pelaaminen. Tällä pelillä saa satavarmasti aikaan kunnon naurut (sekä kipeän kurkun ja äänen käheäksi). Ehdottomasti yks mun suosikki lautapeleistä.
IMG_0125
–  Berliininmunkkikahvit, joita olin himoinnut jo viime viikosta asti. Ai että, kun maistui hyvältä!

– Sauna illlalla laskettelun jälkeen. Niin rentouttava tunne 

– Kokonaisuudessaan rentouttava lomaviikko, jonka jälkeen jaksaa taas toivottavasti painaa töitä koulun parissa.

IMG_3939

Miten teidän lomat meni/on mennyt?

- Viivi 

22 February 2018

PRINCESS DAY

Hejsan  Jälleen oon täällä koneen äärellä kirjoittamassa. Viime viikko oli aikamoista hulinaa. Tuntui, että olin jatkuvasti juoksemassa paikasta toiseen ja koko ajan oli jotain hoidettavaa. Kaikki työ oli kuitenkin sen arvoista nimittäin perjantaina päästiin nauttiimaan wanhoissa pyörähdellen. Olin odottanut tota päivää valehtelematta noin kymmenen vuotta. Mulle jäi älyttömän hyvä fiilis mun prinsessapäivästä, sillä kaikki meni aikalailla putkeen (paitsi, että aika meni ihan liian nopeasti!). Tässä teille muutamia kuvia päivältä. Toivottavasti kaikilla muillakin wanhoilla oli ikimuistoinen päivä!

IMG_9612
IMG_9420
IMG_9441
IMG_9503
IMG_9459
IMG_4512

Onko siellä muita, jotka tanssi tänä vuonna wanhat tai pääsittekö muuten seurailemaan tansseja?

- Viivi 

04 February 2018

MY WEEK

Heippa Toivottavasti teillä on ollut mukava viikonloppu. Mä oon ainaki saanut rentoutua stressaavan koeviikon jälkeen. Ajattelin tänään tulla jakamaan teille jonkinlaisen koosteen kuluneesta viikosta. Hope you like it!

Maanantai Vapaapäivä! Päivä kuluu aikalailla vain makoillessa ja levätessä. Illalla otan esille yh:n kirjan ja opiskelen koealueen viimeiset aiheet tiistain koetta varten. Lukemisen jälkeen meen tekemään käsitreenin salille.

IMG_3867


Tiistai Koeviikon eka koe, joka on aika nopeasti ohi. Koulun jälkeen salille ja illalla autokoulun ekat teoriatunnit. Soittotunti jää välistä heikon olon takia.

Keskiviikko Ruotsin koe, uuden postauksen kirjoittamista. Ennen treenejä kiertelen Stockmannilla tekemässä meikkihankintoja wanhoja varten.

Torstai Koeviikko alkaa jo hiukan väsyttämään. Onneksi tän päivän matikan kokeen jälkeen on enää yksi koe jäljellä. Illalla treenit, jonka jälkeen kotiin nukkumaan.

IMG_3912

Perjantai Viimeinenkin koe ohi. Iso helpotus, kun ei tarvi enää stressata kokeita. Illalla takaisin Tampereelle syömään ja leffaan. Käydään katsomassa Veljeni Vartija, joka ei ainakaan mulle tuottanut pettymystä.

Lauantai Ihanaa, kun saa taas nukkua pitkään ja kuitata univelkoja pois. Tyttöjenilta, johon sisältyy mm. Emma Gaalan seuraamista.

Sunnuntai Chilli päivä taas, jolle ei oo mitään suurempia suunnitelmia. Jalkatreeni salilla ja postauksen kirjoittelua. Keli on niin kiva, että lähen ulos hetkeksi myös kuvaamaan.

IMG_3866
Leather jacket – Mango / Blouse– Vila / Scarf –Kappahl / Jeans – GinaTricot / Shoes – Nike

Miten teidän viikko meni?

- Viivi 

31 January 2018

PHOTOS GONE WRONG

Hellou Näin koeviikon ohella kaipasin pientä taukoa kouluhommista, joten täällä ollaan kirjoittamassa uutta postausta. Mulla on vielä puolet kokeista jäljellä, mutta onneks oikeastaan kaikki aineet on mieluisia niin tää koeviikko ei oo mikään huippu vaikea.

Toteutin reilu vuosi sitten epäonnistuneen asukuvat -postauksen (se löytyy täältä). Asukuvien joukkoon mahtuu aina useita niitä ei niin onnistuineita otoksia ja blogiin pääsee vain murto-osa otetuista kuvista. Siksi halusin taas jälleen omistaa yhden postauksen näille hiukan epäedustavammille asukuville. Viimeksi postaus keräsi kannatusta, joten toivottavasti tykkäätte siitä tälläkin kertaa.

IMG_8961
Mitäköhän siellä sivulla oikein näky?

IMG_3851
Haukotus vai sokaistuminen? (onnistuneempia kuvia tästä asusta vielä myöhemmin tällä viikolla)

IMG_3152
"Näin näppärästi mä heitän tän takin pois!"

IMG_1006
"Venaas hetki, hörppäsen eka vähän tätä kahvia, että pysyn hereillä."

IMG_3900
"Voi ei, nyt mun kenkä kastu."

IMG_0519
"Otan pienet päikkärit nii jatketaanko sit?"

- Viivi