Ihanaa sunnuntaita kaikille ♥ Mä oon pihalla nauttimassa auringosta ja kirjoittamassa uutta postausta. Mittari näyttää +25 astetta ja meinaa ihan tulla hiki vaikkei edes liiku yhtään. Tänään pyöritään kosmetiikka-aiheissa. Mulla on kertynyt lähiaikoina jonkun verran uusia kosmetiikkatuotteita, joten aattelin tehdä niistä oman postauksen ja tässä se on.
Ensimmäisenä muutama meikkiostos Sokokselta. Nyxiltä sekä mineraalipuuteri että jo hyväksi todettu peitevoide (tällä kertaa tosi oikeassa sävyssä). Näiden lisäksi mukaan tarttui Real Techniques:in poskipunasivellin, joka pääse mulla toimimaan puuterisiveltimenä. Mulla on ollut viimeiset pari vuotta maailman karhein puuterisivellin ja nyt sain asiaan vihdoinkin muutoksen.
Mun hiukset ovat tällä hetkellä melko huonossa kunnossa ja ne kaipaa paljon hoitoa. Kérastasen vahvistava shampoo ja hiusnaamio tulee erittäin tarpeeseen. Toivottavasti näillä tuotteilla saan hoidetta hiukset kesäksi hyvään kuntoon.
Vielä muutama lahja/tuliainen. Olin jo ihan hädässä, kun mun Hugo Bossin The scent-luottohajuvesi oli loppumassa. Onneksi sain poikaystävältäni synttärilahjaksi uuden pullon! Vanhemmat kävivät pienellä viikonloppureissulla ja toivat mulle tuliaisiksi The body shopin mansikantuoksuisen käsirasvan (josta löytyy myös positiivisia kokemuksia) sekä Starskinin kasvonaamion, jota luultavasti kokeilen vielä tänään.
Onko teillä kokemuksia jostain näistä tuotteista?
- Viivi ♥
Ihania tuotteita! Tuo Hugo Bossin hajuvesi näyttää aivan ihanalta, täytyykin käydä tuoksuttelemassa sitä joku kerta! ❤️
ReplyDeleteKiitos paljon <3 Kannattaa. Varoitan kuitenkin, että siihen jää tosi helposti koukkuun!
DeleteIhan sika ihanat nää kuvat ja tuotteet yleisesti. Mulla on myös nyxiltä ollut tuota HD-puikkoa esimerkiksi vihreänä ja just tollasena ihonvärisenä. Ihan huippu ja kantautuu matkassa. Mutta pitää koittaa tässä itsekin ostaa joku kunnon naamio hiuksille, jos lähtisi yhtään parempaan suuntaan nuo latvat :)
ReplyDeleteOi kiitos paljon piristävästä kommentista! Jep, näppärä käyttää ja ottaa mukaan ja sen lisäksi HD-puikko vielä toimii hyvin. Mun mielestä hinta-laatusuhde on erinomainen kyseisessä tuotteessa :D
DeleteReal Techniques:in siveltimet ovat huippuja! :) Mulla on RT:n puuterisivellin ja pitäisi kyllä hankkia meikkipussiin merkin muitakin siveltimiä :).
ReplyDeleteNiin on! Multa löytyy nyt kaksi RT:n sivellintä ja haluisin myös laajentaa kokoelmaani :D
DeleteTodella kivoja ja mielenkiintoisia tuotteita täällä ja voi vitsi mitkä kuvat! Onpahan todella kauniita ja sellasia erikoisia kuvia <3 Ainoa tuttu tuote on tuo TBS:n mansikka käsirasva, se taitanee olla ainoa tuote TBS:ltä tuo mansikan tuoksu mistä itse en niin kovasti välitä. :D TBS:n käsirasvat muuten on kyllä huippuja!
ReplyDeleteVautsi, kiitti tästä kommentista! Jännä juttu, että mulla on ollut sama juttu noiden TBS:n mansikan tuoksuisten tuotteiden kanssa, mutta tämä rasva tekee kyllä poikkeuksen. Jep, ne kyllä on ihanan kosteuttavia <3
Delete