30 November 2017

DEAR SANTA

Moi Toivottavasti teidän kaikkien viikot on sujunut mukavasti. Mä sain jälleen on selätettyä yhden koeviikon. Voin kyllä sanoa, että tämä taisi olla tähän astisen lukiourani rankin koeviikko. Mutta siitä selvittiin, nyt saa hetkeksi hengähtää ja  täällä ollaan taas blogin äärellä. Ja koska huomenna alkaa jo joulukuu (Apua!!!), ajattelin tulla julkaisemaan jo perinteeksi muodostuneen joululahjatoivelista -postauksen.

Christmas 2017


– Ensimmäisenä listalta löytyy Michael Korsin musta korttikotelo hopeisella tekstillä. Tälläinen olis niin näppärä, sillä usein mun laukku on ihan täynnä ja tilasta on puutetta. Korttikotelo olis just kätevän kokoinen ja helppo ottaa mukaan.

Hugo Boss The Scent for her -hajuvesi. Tätä hajuvettä kävin tuoksuttelemassa jo ennen viime joulua lähes päivittäin ja vieläkin tykkään tuoksusta ihan älyttömän paljon.

– Koska rakastan kahvia ja mun aamut on melkeinpä poikkeuksetta aika kiireisiä, termosmuki voisi pelastaa siltä tutulta aamupaniikilta.

– Mun meikkisivellinkokoelma kaipaisi hiukan täydennystä, ja eristyisesti Real Techniques Bold Metals eye set -luomivärisivellinsetti houkuttelee mua. En saanut tuohon kuvaan mukaan kuvaa kyseisestä setistä, mutta se löytyy esimerkiksi täältä.

Mitä teidän toivelistoilta löytyy?

- Viivi 

20 November 2017

BLACK WEEK !

Hej  Ihanaa viikon alkua kaikille ja tsemppiä maanantaihin. Mulla alkoi tänään koeviikko eli luvassa on paljon lukemista. Tähän tulin pikaisesti höpöttelemään teille ja loppuviikosta palailen ehkä jo ensimmäisen jouluaiheisen postauksen parissa.

Tällä hetkellä en haluaisi mitään muuta enemmän kuin lumisateen ja talviset kelit. Nyt mennään marraskuun vikoja päiviä ja ihan kohta saadaan toivottaa joulukuu tervetulleeksi. Oon niin innoissani, sillä silloin saan ihan virallisesti aloittaa joulufiilistelyt. Saa kaivaa jouluvalot kaapista, kuunnella joululauluja (ne tosin soi tälläkin hetkellä taustalla), juoda glögiä, ostella joululahjoja sekä toteuttaa noita jouluaiheisia postauksia, joista jo mainitsinkin. Onneksi multa löytyy kavereita, jotka on samanlaisia jouluihmisiä kuin mä, niin saa yhdessä hehkuttaa joulua.

DSC_0092 2
Joulusta ja lahjoista puheen ollen nyt olis oiva mahdollisuus olla ajoissa liikkeellä lahjojen kanssa. Tietysti voit hyödyntää tilaisuuden myös hemmottelemalla itseäsi uudella kosmetiikalla. Cocopandalla on nimittäin tällä viikolla käynnissä Black Week maanantaista perjantaihin. Kampanjan aikana koko valikoima (lukuunottamatta merkkejä ByNoor ja John Masters  Organics) on 25 – 75% alennuksessa. Viikon aikana joka päivä julkaistaan uudet erikoistarjoukset. Nämä erikoistarjoukset on voimassa vain kyseisen päivän, joten kannattaa olla tarkkana ja suunnata osoitteeseen Cocopanda.fi.
Yhteistyössä: Cocopanda

Kuka muu on jo ihan innoissaan joulusta?

- Viivi 

09 November 2017

LIFE UPDATE

Moikka Edellisestä postauksesta on vierähtänyt vähän pidempään kuin olin suunnitellut. Koska tää kirjoittaminen on viime aikoina hiukan tökkinyt ja postaustahti on ollut hidasta, ajattelin, että voisin tehdä pienen elämäntilanne päivityksen. Varmaan aktiivisesti postauksia lukevat onkin perillä siitä, mitä tapahtuu. Halusin kuitenkin tiivistää asiat yhteen postaukseen. Jos siellä on joitakin uusia lukijoita, niin toivottavasti pääsette tän postauksen kautta mukaan. 

IMG_3471 2

Aloitetaan vaikka koulusta. Käyn siis koulua Tampereella ja tällä hetkellä menossa on lukion toka luokka. Nyt kun koulua kyseisessä oppilaitoksessa on takana reilu vuosi, täytyy sanoa, että oon ollut kyllä tyytyväinen valintaan. Oon saanut hyviä kavereita, tutustunut uusiin ihmisiin ja oppinut tuntemaan itseänikin paremmin. Kun miettii millainen olin pari vuotta takaperin, huomaa että oon myös kasvanut selkeästi ihmisenä.

Lyhyesti haluan myös vähän avata tulevaisuudensuunnitelmia/-haaveita, jotka pyörivät nyt päässä. Tavoitteena mulla on kirjoittaa yo-kirjoituksissa ruotsi, matikka, äikkä, enkku, yh ja psyka ja valmistua kolmessa vuodessa. Jonkun verran oon jo miettinyt lukion jälkeistäkin elämää. Tällä hetkellä suunnitelmana on hakea yliopistoon opiskelemaan joko kauppatiedettä tai hallintotieteitä. Opiskelupaikan sijainnista en osaa vielä sanoa, mutta lähtö Ruotsiin on yksi houkutteleva vaihtoehto. Saa nähdä miten käy.

IMG_3521 2

Koulu ja koulumatka vie multa ison osan päivistä. Sen lisäksi kalenterista löytyy harrastukset. Tanssitreenejä mulla on kolmesti viikossa ja siihen päälle käyn muutaman kerran viikossa salilla. Musaharrastus on jatkunut vielä huilutuntien osalta aina kerran viikossa.

Kavereita, perhettä ja sukulaisia ei voi tietenkään unohtaa. Pyrin järjestämään mahdollisimman paljon aikaa kavereille. Joskus aikatauluttaminen kuitenkin tuottaa pieniä haasteita. Reissataan kohtalaisen paljon perheen kanssa pitkin Suomea sukulaisten luona ja meillä onkin aika tiivis lähisuku, jonka kanssa ollaan tottuttu näkemään tasaisin väliajoin.

IMG_3531 2

Tämän jälkeen yritän vielä löytää aikaa blogin ylläpitämiselle. Mua harmittaa hiukan, että aikaa on välillä aika rajallisesti. En pysty päivittämään tätä blogia ihan niin usein kuin haluaisin. Koulu menee kuitenkin edelle ja välillä ideat on melko loppu. Lopettamassa en todellakaan ole, sillä oonhan mä nyt kuitenkin pari vuotta tehnyt tätä hommaa. Haluan pyrkiä siihen, että pystyisin päivittämään blogia jatkossa edes kerran tai pari viikossa. Onhan tämä kuitenkin muotoutunut sen verran rakkaaksi harrastukseksi.

Välillä mun päivät kieltämättä venyy aika pitkiksi, mutta en valita. Silloin tällöin läheiset kyselee, että enkö mä muka väsy. Onhan mulla välillä paljon stressiä ja oon uupunut (esim nyt taas koeviikon lähestyessä), mutta mä nautin mun elämästä. Oon ihminen, joka kaipaa vauhtia ja tekemistä elämään. En osaa seistä pitkään toimettomana paikallaan. Kaikki on siis hyvin ja elelen aikalailla tällaista perus lukiolaistytön elämää.

IMG_3473 2
Jacket – Cubus / Sweater – Weekday / Scarf – From mother / Shoes – Reebok

Oliko postaus mieluisaa luettavaa tai opitko jotain uutta musta?

-Viivi