18 December 2016

SOME XMAS FAVORITES

Iltoja  Hullua ajatella, että jouluun on enää alle viikko. Miten tää aika on taas vierähtänyt? Tuntuu siltä, että joulukuuhan alkoi vasta äsken, mutta lomaan onkin vain kolme päivää ja joulukalenterin luukkuja jäljellä enää kuusi. Jouluvalmistelut on hyvällä mallilla eikä lahjoistakaan puutu kuin pienen pieni osa. Aaton lähestyessä mun into ja joulufiilis vain kasvaa enkä millään jaksais oottaa sitä aaton tunnelmaa ja kaikkea mitä päivä pitää sisällään. Vielä muutaman päivän kuitenkin  yritän hillitä itseni ja siinä samalla voisinkin jakaa teille muutaman jouluisen suosikkijutun!

IMG_8614

Mun yksi joulunajan suosikkipuuhista on lahjojen paketointi. Kynttilät palamaan, joululaulut soimaan taustalle ja paketoinnin kimppuun. Tykkään panostaa lahjojen ulkonäköön, sillä musta on ainakin ihanaa saada paketteja, joihin on nähty pientä vaivaa ja lahjan saajaa on ajateltu. Lahjoja paketoidessa tulee myös hauskab salaperäinen fiilis.

IMG_8501

Jos oot lukenut mun blogia yhtään pidempään, tiedät varmasti miten paljon tykkään joululauluista. Tuntuu siltä, että jokaisessa postauksessa hehkutan kuinka paljon rakastan joulumusaa, mutta näin asia nyt sattuu menemään. Mun kaikkien aikojen suosikki albumi on kirkkaasti Justin Bieberin Under The Mistletoe -levy. Muita mun lempijoululauluja löytyy listattuna täältä

IMG_8603

Ja vielä loppuun vähän kosmetiikkaa... Näin joulun aikaan jopa mun kynsistä löytyy vähän tummempia sävyjä vaihteluna normaaleille hennon sävyisille lakoille. Joulun kestosuosikki  on Essien forever yummy -sävyinen kynsilakka, jota löytyy mun kynsiltä varmaankin tämänkin vuoden aattona. 

Millaisia suosikkeja teillä on näin joulun aikoihin? 

- Viivi 

8 comments :

  1. Sulla on tosi kiva blogi! Mun blogi on suvis-things.blogspot.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! Käyn kurkkaamassa sun blogin :)

      Delete
  2. Lahjojen paketointi on kyllä huippukivaa! :) Tulee niin hauska fiilis ku saa leikkiä tonttua ja kääriä tärkeiden ihmisten ylläreitä pakettiin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, toi on aivan totta! On myös kiva katsoa, kun joku avaa sun antamaa lahjaa ja seurata lahjan saajan ilmeitä :D

      Delete
  3. Oi minkä värisiä kynsilakkoja! Mäkin viime kynsihuollossa pallottelin "jäisten" kynsien ja herkullisen punasen välillä, mutta päädyin sitten niihin jääkynsiin joissa on sinisen monia sävyjä mattana ja glitterisenä :-) nyt vähän kaduttaa etten ottanut punaista :-D ihanaa joulua sulle<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, kiitti mäkin tykkään! No harmin paikka, ens kerralla sitte ja kiitos samoin <3

      Delete
  4. Tuo on kyllä aivan ihana tuo Justinin levy! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on! Joka joulu tulee kuunneltua (aivan liian) monta kertaa läpi <3

      Delete