14 December 2016

SNAPSHOTS FROM PAST WEEKS

Mooi Oon tällä hetkellä matkalla kotiin. Koulupäivä ja treenit on siis takana päin tältä päivältä. Viimeisiä viedään, sillä koulua on enää viisi päivää jäljellä ja tanssinäytöskin on luvassa ens tiistaina. Syksy on ollut kiireinen ja aika tiukka ajoittain, mutta silti aivan mahtava. Paljon on sattunut ja tapahtunut ja täältä blogista onkin voinut seurailla arjen tapahtumia. Voisin vielä loppuvuodesta tehdä koostepostauksen kuluneesta vuodesta, jos kiinnostusta löytyy. Nyt on kuitenkin luvassa katsaus mun lähiviikkojen tapahtumiin puhelinkuvien kautta.

viiviviljaa
1. Kaupoilla metsästämässä joululahjoja sekä joulujuhla-asua 2. Tähän pimeään vuodenaikaan arkena ei oikeen kerkeä blogikuvia räpsimään. Onneksi toissa viikolle osui yksi tiistaivapaapäivä, jolloin kerkesin hoitamaan kuvien ottamisen. 3. Tässä taas yksi hyvä quote, joka olis hyvä pitää mielessä. 4. Perjantai-iltaa hyvän ystävän, hedelmäkipon ja leffan kera. 
viiviviljaa2
1. Erika♥ 2. Gingerbread-lattet Starbucksilla parin Malta kaverin kanssa 3. Piparien leivonta ja tuoksuu kuuluu ehdottomasti mun jouluun sekä joulunodotukseen. Pipareita on tullut leivottua tänä vuonna jo pariin otteeseen. 4. Chillit sunnuntaiaamut on parhautta!         
viiviviljaa3
1. Itsenäisyyspäivän viettoa juhlapäivällisen merkeissä perheen kanssa. 2. Uusin ig-kuva räpsäisty sunnuntaina kirkon pihalta ennen kauneimpia joululauluja. 3. Espoossa lisää shoppailua ja lahjojen hankkimista 4. Viimeiseksi pieni tb parin vuoden taaksen, kun pikku-Viivi innoissaan odotti joulua ja joulupukkia. Yhtä innoissani oon vielä nykyäänkin.

Mitäs teidän viime viikoihin on kuulunut? Jatkossa lisää puhelinkuvia vai ei?

- Viivi 


4 comments :

  1. Tosi kivoja kuvia ja mukavan oloisia päiviä! Mun puolesta puhelinkuvat jatkoon :)
    jasmintuomi.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jees kiitti Jasmin! Pidetään mielessä jatkossa :)

      Delete
  2. Musta tämmösiä kuulumis postauksia on aina kiva lukea, ihanan näköistä tossa neljännessä kuvassa! :)
    Janica K.

    ReplyDelete