Hello ♥ Koeviikkosta ollaan melkein jo selvitty. Maanantaina on luvassa vielä terveystiedon koe ja sitten päästään alottaan puhtaalta pöydältä kolmos jakso. Viikonlopun suunnitelmissa ei siis mitään suurempia suunnitelmia ole. Kokeeseen lukua sekä sukulaisten näkemistä ja huomenna voisi suunnitella vaikka tulevia postauksiakin. Tänään luvassa on kuitenkin kurkkaus mun eiliseen päivään myday-postauksen muodossa. Toivottavasti tykkäätte!
6.32 Herätyskello soi. Pyörin hetken sängyssä, jonka jälkeen nousen sammuttamaan herätyskellon.
6.32 Herätyskello soi. Pyörin hetken sängyssä, jonka jälkeen nousen sammuttamaan herätyskellon.
6.40 Kävelen kylpyhuoneeseen pesemään kasvot, josta suuntaan alakertaan keittiiöön laittamaan aamupalaa. Tää perjantai lähtee käyntiin kahvilla sekä kaurapuurolla, jonka päältä löytyy mustikoita ja raejuustoa.
6.50 Kipuan rappuset yläkertaan ja laitan itteni valmiiks. Kun oon saanut vaatteet vaihdettua sekä hiukset ja meikin tehtyä, pakkaan vielä loput viikonlopun tavarat.
7.35 Astun ovesta ulos, kun äiti lähtee heittämään mut bussipysäkille. Ilokseni huomaan, että yöllä satanut lumi on jäänyt ohuena kerroksena maahan!
7.41 Hyppään bussin kyytiin, joka on tänään ihan aikataulussa. Matka menee oikestaan joululauluja kuunnellessa.
8.00 Koululla. Koeviikon toiseksi viimestä koetta viedään tänään. Mulla olis tässä kohtaa vielä aikaa kerrata päivän filosofian kokeseen, mutta se ei nyt oikein nappaa. Sen sijaan avaan bloggerin ja alan luonnostella tätä uutta postausta
8.30 Kokeen pohjatunti alkaa. Pieni epäilys/paniikki iskee kokeen suhteen kerratessa.
11.00 Syömään. Ruokalistaan on tullut muutos eikä tänään olekkaan riisipuuroa, mutta onneks on sentään glögiä.
11.30 Koe alkaa ja vieläkin pieni kuumotus päällä.
12.35 Saan kokeen valmiiksi, palautan sen ja lähden. Olo huomattavasti helpottuneempi ja varmempi kuin tunti sitten. Kyllä tästä läpi päästään. Jään koululle hetkeks tulostamaan pari koulujuttua ja istuskelemaan parin kaverin kanssa.
13.35 Lähden kävelemään kohti kaupunkia. Lunta on tullut lisää!
14.10 Tapaan kaverini ja muutaman hänen kaverinsa. Suuntaamme kaupoille.
14.55 Tähän väliin ruokatauko. Pitkän pohdinnan jälkeen päädymme Pancho Villaan, jossa tilaan lohisalaatin.
15.40 Mahat täynnä shoppailu jatkuu. Seuraavaksi lähdemme Stockmannille päin.
15.55 Stockmannilla näen yhtä toista kaveriani ja haen häneltä yhden koulukirjan ens jaksoa varten. Stockalta lähdemme kävelemään Sokokselle.
16.42 Sokokselta teen päivän ainoan löydön, jonka jälkeen sanon heipat muille ja otan bussin Lielahteen.
17.00 Pääsen perille Lielahteen, josta matka jatkuukin omalla autolla kohti Lahtea. Matka sujuu nopeasti nukkuessa.
20.15 Perillä. Ilta kuluu syömisen, chillailun ja jutustelun merkeissä.
23.40 Zzz...
Tykkäsittekö tästä postauksesta? Jatkossa lisää samanlaisia vai ei?
- Viivi ♥
Ihana postaus! Lisää tälläisiä :)
ReplyDeletewww.tiiaemilia.blogspot.com
Oi kiitti! Jatkossa tulee varmaan lisää tällaisia postauksia, jos kerran näistä tykätään ja kiinnostusta kerran löytyy <3
DeleteOlipas kiva postaus! :) Itsellä on onneksi lukio ja koeviikot jo takana päin! :D
ReplyDeleteJees kiitos Petra! Haha mulla vielä iso osa edessä, mutta onhan tää kivaa aikaa :D
DeleteTosi kiva blogi sulla, jäin seuraamaan :)! Ompa hassua ajatella, että teillä on noi pohjatunnit aamulla kun meillä on heti aamusta koe ja iltapäivällä sitten seuraavan päivän kokeen pohjatunti :D.
ReplyDeletehttp://essimariaaa.blogspot.fi/
Kiitos paljon ja tervetuloa Essi! <3 Jep jotenkin toi tyyli vois olla kivempi, mutta meidän koulussa menee nyt näin kun on kaupungin lukio ja kaupunki päättänyt että asia menee näin :D
DeleteIhanalta näyttää sun päiväs, ja kauniita kuvia! <3
ReplyDeleteKiitos paljon ihanasta kommentista! <3
DeleteOi nää my day postaukset on aina kivaa luettavaa ja nähtävää!<3
ReplyDelete♥ http://jeannays.blogspot.fi/
Jee mahtava kuulla! Kiitti paljon <3
DeleteAwesome post! Lovely photos *-*
ReplyDeleteGreat blog! I'm following you! Follow back? ***
http://omundodajesse.blogspot.pt
Thank you a lot Jéssica and welcome! <3
Delete