30 April 2016

SOME APRIL FAVS

Mahtavaa vappua kaikille!  Ihana makoilla saunan jälkeen omalla sängyllä ja kirjoitella uutta postausta. Ajattelin tällä kertaa olla ajoissa kuukauden suosikkien kanssa, joten tänään käydään läpi pari lempparijuttua huhtikuun ajalata.

IMG_3817

Mansikat ovat olleet aina mun lempimarjoja! Se onkin yksi niistä monesta syistä miksi tykkään kesästä niin paljon. Tuoreet mansikat ovat niin herkullisia ja vaikka nämä yksilöt olivatkit espanjalaisia, maistui ne silti ihan 'oikeilta' mansikoilta, haha. 

IMG_3862

Tämä Tommy Hilfigerin tommy girl-hajuvesi on ollut mulla käytössä vasta pari viikkoa, mutta silti oon täysin ihastunut siihen. Tuoksu on juuri sellainen kuin olen kaivannutkin. Itse asiassa tää oli osa mun aikaista synttärilahjaa, jonka sain Erikalta. (Synttäreitä vietän siis vasta huomenna)

IMG_3852

Vielä kolmantena suosikkina löytyy nämä ihanat Niken valkoiset kengät, jotka onkin löytynyt mun jalasta kiitettävän usein huhtikuun aikana. Kengät vilahti jo edellisessä postauksessa, ja taisinkin kertoa miten mukavat nää on jalassa. Jaksaa siis kävellä pidemmänkin matkan ja käy myös salille sekä tanssitunnille. Isona plussana niin kauniin simppeli ulkonäkö!

Millaisia suosikkeja teiltä löytyi kuluneelta kuukaudelta?

- Viivi  

12 comments :

  1. Ihanat noi Niken kengät! ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on♥ Kiva, jos säkin tykkäät!

      Delete
  2. Tosi kivoja kuvia! Itelle heräs uteliasuus tuota Tommy Hilfigerin hajuvettä kohtaan, täytyykin joku päivä käydä kaupassa tuoksuttelemassa:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oih suosittelen, toi on niin älyttömän hyväntuoksuinen! :)

      Delete
  3. Replies
    1. Kiva kuulla, että sunkin silmää mielyttää ♥

      Delete
  4. Mulla löytyy noi samat Niket ja on kyllä ihan huippukivat <3

    ReplyDelete
  5. Ihania suosikkeja! Mansikoita on täs nyt iteki tullu vedettyy melkein joka päivä, suosikkeihin siis kuuluu täälläkin (Y)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoos! Mahtavaa kuulla. Niitä on juu täälläkin syöty ihan mahakipuun asti, hups :D

      Delete