Heippa ♥ Viikonloppu edessä ja saa nukkua pitkään! Kävin tänään aikaisemmin illalla vetämässä salilla kunnon jalkatreenin niin, että jaloissa tuntuu. Nyt suihkun ja iltapalan jälkeen on ihana tulla kirjoittamaan postausta, joka mun on pitänyt tehdä jo pitkään. Huhtikuussa tein postauksen mun aamurutineeista ja halusin myös tehdän samanlaisen postauksen iltarutiineista. Nyt siis on sen vuoro!
VAATTEIDEN VAIHTO
Kotona olessa käytän mahdollisimman rentoja ja mukavia vaatteita. Oloasu päällä ja hiukset kiinni nutturalla on ihana olla koulupäivän jälkeen. Yleensä tässä samalla vaatteita vaihtaessani laitan Spotifystä soimaan fiilikseen sopivaa musiikkia.
ILTAPALA
Mukavat vaattet päällä suuntaan keittiöön laittamaan itselleni iltapalaa. Usein iltaisin tykkään syödä maustamatonta jogurttia marjojen, hedelmien, pähkinöiden tms. kanssa. Tällä kertaa jogurtin sekaan pääty jäisiä mustikoita ja auringonkukansiemeniä.
SUIHKU & KASVOJENPESU
Seuraavaksi vuorossa lämmin suihku. Hiukset pesen suihkussa joka toinen tai kolmas kerta. Naaman pesen vielä suihkun jälkeen erikseen puhdistusaineella, pyyhin kasvot kasvovedellä ja levitän kasvovoiteen.
TEE & LUKEMINEN
Iltaisin juon kamomilla teetä, joka auttaa mua unen saamisessa. Samalla otan lehden, kirjan tai kalenteri käteen ja lueskelen sitä näin syksyisin kynttilän valossa. Toisinaan lueskelen myös koneella esim. postauksiin tulleita kommentteija ja vastailen niihin.
NUKKUMAAN
Arkisin pyrin menemään kymmenen ja yhdentoista välillä nukkumaan, jotta saisin riittävästi unta. Joskus tulee kyllä lipsuttua tästä ja sen huomaa seuraavana päivänä. Selaan vielä nopeasti puhelimella kavereilta tulleet viestit, Instagramin ja snapchatin. Sen jälkeen onkin aika painua unten maille, Zzz..
Miten te valmistaudutte iltaisin nukkumaan menoon?
-Viivi ♥
Olipa tosi hyvä postaus ja ihania kuvia! :)
ReplyDeleteKiitos paljon! :)
DeleteIhanasti toteutettu, tykkäsin! <3
ReplyDeleteIhana kuulla Sofia, kiitti <3
DeleteTykkään kovasti sun blogistas ja klikkasin itseni lukijaksi! Ihana blogi♥ :)
ReplyDeleteOi ihanaa, kiitos ♥ Toivottavasti viihdyt blogini parissa!
DeleteTodella hyvin tehty postaus :-)
ReplyDeleteKiitoksia! :)
DeleteNättei kuvii!
ReplyDeleteKiitos !!
Delete