02 May 2018

4+1 ASIAA, JOISTA HAAVEILEN

Heippa ♥  Nyt on vaput juhlittu ja samalla musta tuli aikuinen täysi-ikäinen, kun ikää tuli mittariin 18 vuotta. Tuntuu hassulta miten nopeasti aika menee ja jatkossa hoidan kaikki asiat itse. Tänään aamulla olin jo hoitamassa pankkiasioita, tein juuri abivuoden lukkarit ja huomenna olisi vuorossa inssi. Tässä samalla oli hyvä aika pysähtyä hetkeksi miettimään minkälaisia juttuja haluaisin lähivuosina tavoitella. Kokosin yhteen muutaman haaveen/tavoitteen ja halusin jakaan ne myös tänne blogiin. Lähitulevaisuudessa haluan...

IMG_5153

Pärjätä kirjoituksissa ja opiskella kauppatieteitä yliopistossa 
Niin kuin kaikki meistä on varmaan huomannut, aika kuluu älyttömän nopeasti. Tuntuu, että vasta eilen aloitin lukion ja tänä syksynä mulla onkin jo kirjotukset edessä. Kesällä siis tiedossa paljon lukemista, että saisin toiveeni onnistuneista kirjoituksista sekä myöhemmin yliopistossa opiskelusta toteutettua.

Muuttaa omilleni
Yli tunnin koulumatka on saanut haaveilemaan omasta kämpästä Tampereella ja selailemaan tarjolla olleita vaihtoehtoja. Tälläkin hetkellä muuttohinku on melko suuri, mutta ehkä tääkin haave toteutuu vielä jossain vaiheessa.

Oppia stressaamaan paljon vähemmän 
Oon huomannut, että joka kerta, kun listaan blogiin jonkilaisia tavotteita itselleni (esim täällä), listalta löytyy stressin välttäminen. En tiedä miten saisin tämän toteutettua. Oon ihminen, joka stressaa aivan liian helposti ja paljon. Vaikka kuinka haluaisin ja yrittäisin stressata vähemmän, en oo vieläkään oppinut siihen. Jos teillä on jotain hyviä vinkkejä, pistäkää niitä tulemaan tännepäin!

IMG_5108

Oppia surffaamaan
Tästä mä oon haaveillut jo pitkään. Oon ajatellut, että jos en pääse heti lukion jälkeen opiskelemaan, niin lähtisin jonnekin lämpimään opettelemaan surffausta hetkeksi. Tietysti haluaisin myös matkustaa niin paljon kuin mahdollista.

Puhua ruotsia sujuvammin
Ruotsi on varmasti yksin mun vahvimmista aineista koulussa ja omasta mielestäni ymmärrän ja osaan sitä melko hyvin. Haluaisin kuitenkin oppia puhumaan ruotsia vielä sujuvammin sekä puhua sitä kauniilla riikinruotsalaisella aksentilla. Haluaisin myös viettää paljon enemmän aikaa Ruotsissa!
IMG_5163
Jacket – ICHI /  Shirt – Vila / Pants – Object / Shoes – Nike

Mistä sä unelmoit tällä hetkellä?

- Viivi ♥ 

15 April 2018

SATURDAY WITH ME

Heippa  ♥ Oon ihan huippu hyvällä päällä ja varmaan aika iso syy siihen on toi keli tuolla pihalla. Koko viikonlopun on paistanut aurinko ja ollut lämmintä. Aika menee niin nopeesti ja kevät on jo älyttömän pitkällä. Tuntuu oudolta, että reilun kuukauden päästä alkaa kesäloma. Ennen sitä kuitenkin katsaus mun eiliseen päivään myday-postauksen muodossa.

9:00 Herään hyvin nukutun yön jälkeen, mutta en nouse vielä sängystä ylös. Vihdoinkin aamu, jolloin saa nukkua ja loikoilla pitkään.

10:00 Aamupalalle. Teen mustikka-mansikka-vadelma-smoothiekulhon, joita syön nykyään lähes joka päivä.

12:00 Rakastan näitä rentoja ja hitaita aamuja. Alan tässä vaiheessa meikkaamaan ja laittamaan itseäni valmiiksi.

13:00 Lähdetään poikaystävän kanssa viettämään lauantaita Tampereelle ja suunnataan ensimmäiseksi Ikeaan.

IMG_4937

14:00 Ensimmäisessä kohteessa.

15:10 Vietettiin Ikeassa yli tunti, mutta mitään ei lähtenyt tällä kertaa mukaan. Seuraavaksi suunnataan kohti keskustaa.

15.30 Jätetään auto parkkiin ja lähdetään kävelemään ihanassa auringonpaisteessa.

16:20 Nälkä alkaa jo hiukan tuntumaan, joten suunnataan koskipuistossa olevaan Puisto-ravintolaan. Otan kanapastaa, joka maistuu ihan älyttömän hyvälle.

17:35 Mahat täynnä päätetään lähteä kiertelemään kaupoilla, mutta samalla tajutaan, että kaikki kaupat on menossa kuudelta kiinni. Onneksi Stockmann on kuitenkin auki yhdeksään asti.

IMG_4897

19:05 Aika vierähtääkin aika nopeasti eri osastoja kierrellen. Kuitenkin mukaan lähtee vain Powerista koneelle uusi suojakotelo. Päätetään mennä hetkeksi istuskelemaan Roberts Coffeeseen ja tilaan vadelmanmakuisen soodan.

19:30 Lähdetään kävelemään autolle ja matkalla pysähdytään ottamaan muutamat kuvat tätä postausta varten sekä kierretään auringoslaskussa Näsinkallion kautta.

20:15 Keli on niin kesäinen, että mun alkaa tekemään mieli jäätelöä. Pysähdytään matkalla Prismassa hakemassa kesän ekat jäätelöt. Sen jälkeen päästään kotimatkalle.

21:00 Kotona ja heti ensimmäiseksi saunaan rentoutumaan. Loppuilta otetaan vain rennosti ja aletaan katsomaan uutta Keisari Aarnio-sarjaa, mutta mä taidan nukahtaa jo ekan puolen tunnin jälkeen. Super kiva päivä takana!

IMG_4908
Millainen lauantai teillä oli?

- Viivi  ♥

12 April 2018

FROM THE PHONE

Moi ♥ Tulin just hetki sitten treeneistä ja nyt bussissa on hyvin aikaa kirjoitella tämä postaus valmiiksi. Koska puhelinkuva-postaukset on aina ollut hirveän tykättyjä, ajattelin taas jakaa muutaman otoksen mun puhelimen galleriasta. Kollaaseja tuli tällä kertaa vain kaksi siitä syystä, että oon ollut hiukan laiska räpsimään kuvia lähiaikoina, mutta aion ottaa itseäni niskasta kiinni tän asian suhteen. Toivottavasti kuitenkin tykkäätte postauksesta tälläkin kertaa.

phone2


1. Onnea on kone, joka toimii normi vauhdilla eikä pidä jäätävää hurinaa jatkuvasti! 2. Puuroa mustikoilla ja raejuustolla, hedelmää, kananmunaa ja kahvia = mahtava startti päivälle 3. 50-vuotisjuhlilla 4. Auringonpaiste ja perjantai sai tän hymyn mun huulille.

phone3


1. Kukat tuo aina kivaa piristystä sisustukseen. Mun uudeksi suosikiksi ruusujen rinnalle on noussut valkoiset neilikat. 2. Vierumäellä heti aamusta pelaamassa tennistä reippaina 3. Uusin ig kuva ja viime lauantain outfit 4. ♥♥


Yay or nay näille postauksille? Löytyykö teiltä jotain postaustoiveita?



- Viivi ♥

03 April 2018

INSPO / SPRING

Heippa ♥ Nyt on pääsiäinen vietetty ja paluu tänään arkeen ja koeviikkoon tuntui hiukan ankeelta. Mun pääsiäisloma oli kuitenkin oikein onnistunut ja rentouttava. Vietetiin perinteiseen tapaan pitkä viikonloppu Vierumäellä serkkujen kanssa urheillen, mökkeillen, nauraen ja hyvin syöden. Toivottavasti teilläkin oli virkistävä miniloma. Tänään on ollut ihanan keväinen keli ja siitä inspiroituneena halusi koota ja julkaista pari kevätaiheista inspiroivaa kollaasia. Tänä keväänä mua siis inspiroi: 

inspo


– Nahkatakit niin mustana kuin muissakin väreissä
– Kissamaiset aurinkolasit
– Hitaat viikonloppuaamut auringon paistaessa
– Jättineulepeitot (vai miksikä näitä sanotaan?)

inspo2
Kuvat: Pinterest

– Väljät pystyraitahousut
– Nuden väri vaatteissa ja asusteissa
– Rennot kiharat
– Punaiset kynnet

Millaiset asiat teihin iskee tänä keväänä?

- Viivi ♥