21 June 2018

4 x SUOSIKKIA JUST NYT

Heippa ♥ Edellisestä postauksesta on kulunut reilut kaksi viikkoa, vaikka lomalle jäädessä olin innokkaana panostamassa postaustahtiin. Siitä huolimatta tämä on ensimmäinen kerta, kun saan bloggerin auki koko loman aikana. Multa on ollut ideat loppu eikä postausten tekeminen ole tuntunut luontevalta. Ajattelin, että on parempi hengähtää hetki kuin väkisin vääntää ja julkaista hutaistuja postauksia. Tällä viikolla tuli sellainen fiilis, että nyt on pakko päästä kuvaamaan ja kirjoittamaan ja täällä ollaan, jee! Alapuolelta löytyy muutamia tuotteita, jotka ovat nousseet mun ehdottomiksi suosikeiksi tässä lähiaikoina.

IMG_6311

Hopeinen rannekoru Glitter

Omistan oikeastaan vaan korvakoruja ja kellon, sillä niitä yleensä käytän. Halusin kuitenkin jonkun yksinkertaisen hopean käsikorun, joka menisi sekä juhlissa että arkikäytössä. Löysin kuvassa näkyvän korun vasta viime viikolla, mutta silti se on jo päässyt lemppareiden joukkoon. Niin yksinkertainen, mutta silti niin nätti.

IMG_6093

Eylure Volume N° 109 irtoripset

Nämä ripset ostin kevätnäytöstä varten. Oon jo hetken vannonut Eyluren ripsiin eikä nämäkään tuottanut pettymystä. Itseasiassa nämä irtoripset on ollut parhaat irtoripset, jotka mulla on koskaan ollut.

IMG_6326

XZ hoitosuihke

Oon useampaan otteeseen todennut täällä miten laiska oon hoitamaan mun hiuksia ja yritän korjata asiaa. Ostin XZ:n suklaa vanilja -hoitosuihkeen testaukseen mun kuivia latvoja varten ja oon kyllä tykännyt tästä älyttömän paljon. Tän rinnalle tarvitsisin vielä uuden hiusöljyn, joten kaikki vinkin on tervetulleita!

IMG_6252

Essie topless & barefoot + essencen geelipäällyslakka = ♥

Ja sitten vielä mun tän hetken ykkös kynsilakkakombo. Essien topless & barefoot -lakka on aivan super kivan värinen ja sopii kaiken kanssa. Essencen päällyslakka saa lakkauksen pysymään monta päivää ja tekee lopputuloksesta todella siistin. Hinta-laatusuhdekin on kohdillaan, lakka maksaa vain muutaman euron. Suosittelen!

Millaisia suosikkeja teillä on tällä hetkellä?

- Viivi ♥

03 June 2018

SUMMER BUCKET LIST 2018

Moikka ♥ Nyt mä oon lomalla ja en vois olla onnellisempi. Oon niin loman tarpeessa kaiken kevään kiireen ja stressin jälkeen. Nyt mulla on myös enemmän aikaa keskittyä blogiin koulujuttujen sijasta. Ajattelin näin kesäloman ekaksi postaukseksi jakaa teille mun bucket listin tälle kesälle!

– Tee roadtrip

– Käy Hangossa (tän voisi ehkäpä yhdistää tuohon edelliseen)

– Laske montako jäätelöä syöt kesän aikana

– Vietä joka viikko vähintään 1-2 meikitöntä päivää

– Hanki rusketusrajat

IMG_5671

– Joka kesän ämpärilistan klassikko: pidä picnic

– Katso kaikki Solsidanin kaudet (harjoitusta yo-kokeeseen)

– Pidä hiuksista huolta ettei ne pääsisi aivan järkyttävään kuntoon

– Tee kirjoituksia varten lukusuunnitelma ja noudata sitä

– Lue vähintään yksi kirja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi

IMG_5693

– Käy huvipuistossa

– Pelaa futista, sillä harjoitus tekee mestarin

– Näe kavereita, joita et ole pitkään aikaan nähnyt

– Hanki säännöllinen venyttelyrytmi notkeuden lisäämiseksi

– Unohda nyt vihdoin se stressi ja nauti lomasta!

IMG_5650

Mitä teidän tämän kesän listoilta löytyy?

- Viivi ♥

27 May 2018

THIS OR THAT -CHALLENGE

Heippa täältä koulukirjojen ääreltä ♥ Vielä ennen lomaa täytyisi tsempata kolmeen kokeeseen. Onneksi sen jälkeen saa levätä ja ottaa vain rennosti. Törmäsin Johannan blogissa This or that -haasteeseen ja se vaikutti niin hauskalta, että halusin toteuttaa omankin version kyseisestä postauksesta. Säännöt on hyvin yksinkertaiset: kahdesta vaihtoehdosta valitaan se itseään miellyttävämpi. Vaikka ohjeet on simppelit, muutama kohta oli kyllä erittäin kinkkinen. Kaikkiin sain kuitenkin vastattua ja vastaukset löytyy alta lihavoituna.

Suihku aamulla vai illalla?

Kaupungin ydin vai luonnonläheisyys?

Kirkkaat vai neutraalit värit?

Huulipuna vai huulikiilto?

Kevät vai syksy?

Minttu vai kaneli?

Suunniteltu vai extempore? 

Leffa kotona vai teatterissa?

this_that

Espresso vai latte?

Kysymysten esittäjän vai vastaajan rooli?

Halit vai pusut? (sori, tää oli liian vaikea)

Tulinen vai mieto ruoka?

Nahka vai pitsi?

Ylipukeutunut vai alipukeutunut?

Kokemus vai mukavuus?

TV sarjat vai elokuvat?

Puhelimen kalenteri vai paperinen kalenteri?

this_that2

Punaviini vai valkoviini?

Yksin vai yhdessä työskentely? 

Uiminen vai rannalla makoilu? (jos on aivan pakko valita)

Pikaruoka vai kunnon ravintola?

Perunasalaatti vai pastasalaatti?

Parilliset vai eriparisukat?

Tanssiminen vai laulaminen?

Puhelin vai netti?


Mitä tykkäsitte tästä haasteesta?

- Viivi ♥


13 May 2018

MEIKKIPUSSIN TÄYDENNYSTÄ

Ihanaa sunnuntaita kaikille ♥ Mä oon pihalla nauttimassa auringosta ja kirjoittamassa uutta postausta. Mittari näyttää +25 astetta ja meinaa ihan tulla hiki vaikkei edes liiku yhtään. Tänään pyöritään kosmetiikka-aiheissa. Mulla on kertynyt lähiaikoina jonkun verran uusia kosmetiikkatuotteita, joten aattelin tehdä niistä oman postauksen ja tässä se on.

IMG_5194

Ensimmäisenä muutama meikkiostos Sokokselta. Nyxiltä sekä mineraalipuuteri että jo hyväksi todettu peitevoide (tällä kertaa tosi oikeassa sävyssä). Näiden lisäksi mukaan tarttui Real Techniques:in poskipunasivellin, joka pääse mulla toimimaan puuterisiveltimenä. Mulla on ollut viimeiset pari vuotta maailman karhein puuterisivellin ja nyt sain asiaan vihdoinkin muutoksen.

IMG_5215

Mun hiukset ovat tällä hetkellä melko huonossa kunnossa ja ne kaipaa paljon hoitoa. Kérastasen vahvistava shampoo ja hiusnaamio tulee erittäin tarpeeseen. Toivottavasti näillä tuotteilla saan hoidetta hiukset kesäksi hyvään kuntoon.

IMG_5204

Vielä muutama lahja/tuliainen. Olin jo ihan hädässä, kun mun Hugo Bossin The scent-luottohajuvesi oli loppumassa. Onneksi sain poikaystävältäni synttärilahjaksi uuden pullon! Vanhemmat kävivät pienellä viikonloppureissulla ja toivat mulle tuliaisiksi The body shopin mansikantuoksuisen käsirasvan (josta löytyy myös positiivisia kokemuksia) sekä Starskinin kasvonaamion, jota luultavasti kokeilen vielä tänään.

Onko teillä kokemuksia jostain näistä tuotteista?

- Viivi ♥