Ciao ♥ Viikonloppun aika tuli juhlittua sekä vappua että mun 17-vuotissynttäreitä. Kameran rulla täyttyi oikeastaan pelkistä ruokakuvista, joita olikin sitten ihan reippaasti. Ajattelin yhdistää nämä kuvat ja mun synttärit jollain tapaa postaukseksi. Sain idean tulla jakamaan näiden 17 vuoden kunniaksi 17 random faktaa musta, joita ette välttämättä tiennyt tai osannut aavistaa musta.
1) Mun vaatekaapista löytyy tasan kaksi värikästä vaatekappaletta. Kaikki muu onkin sitten valkoista, mustaa, harmaata tai farkkua/sinistä.
2) Omistan valkoiset farkut, jotka on ns "kurakelimagneetit/farkut". Melkeinpä aina kamala kurakeli yllättää mut, kun oon päättänyt laittaa nämä kyseiset farkut jalkaan.
3) Tämä ei ole uutta tietoa, mutta halusin sen kuitenkin listata tänne. Rakastan Ruotsia niin maana kuin kielenäkin. Oon oikeesti sitä mieltä, että ruotsi on yksiä kauneimmilta kuulostavia kieliä ja haluasinkin omata kauniin riikinruotsalaisen aksentin.
4) Edelliseen viitaten haluaisin myös joskus tulevaisuudessa asustaa Ruotsissa. En välttämättä halua muuttaa loppuiäkseni sinne, mutta joksikin aikaa edes.
5) Sushi lukeutuu ehdottomasti mun lempiruokiin. On vaikea valita yhtä lempparia, mutta sushi on varmasti yksi niistä.
6) Tykkään laittaa ruokaa, mutta leipoiminen ei kuulu mun vahvuusalueisiin.
7) Opiskelin yläasteella valinnaisaineena ranskaa. Nykyään harmittaa etten oikeasti panostanut kyseisen kielen opetteluun, sillä olisihan se hienoa osata jotain muutakin kuin esitellän itsensä ja numerot yhdestä kymmeneen.
8) Pelasin muutama vuosi sitten pesistä useamman kauden. Välillä tulee hiukan ikävä näitä aikoja.
9) Luulin pitkään, että sydänkohtaus on sydäninfrakti eikä sydäninfarkti niin kuin se oikeasti on. Asia taisi selvitä mulle vasta ysiluokalla.
10) Oon hyvin harvoin oikeasti kipeä. Pientä flunssaa yms. aina silloin tällöin iskee päälle, mutta en muista milloin olisin ollut viimeksi esim kuumeessa.
11) Mulla on vakiintunut hiustenpesupäivän. Pesen hiukset aina torstaisin ja sunnuntaisi. Jos pesutahti poikkeaa jotenkin normaalista, oon ihan hukassa.
12) Hukkaan tavaroita jatkuvasti. Aina kun jokin esine löytyy toinen vastaavasti hukkuu.
13) Oon Gossip girl -fani. En tiedä mikä siinä sarjassa on, mutta tällä hetkellä oon katsomassa kolmatta kertaa koko sarjaa putkeen.
14) Mulla on pakkomielle lähes jatkuvasti hypistellä mun hiuksia ja etsiä niistä huonoja latvoja.
15) Kutian aivan älyttömän herkästi. Välillä tää ärsyttää, kun en pysty olemaan normaalisti edes hierottavana.
16) En varmaan selviäisi ilman banaania, avokadoa, maapähkinävoita ja riisikakkuja.
17) Useiden mun kaverien ja läheisten mukaan sählään kohtuullisen paljon. Pitää paikkansa. On nimittäin eräänkin kerran kaatanut veden lattialle kesken tunnin, hypännyt rapusta läpi ja iskenyt kirveellä jalkaan.
Tuliko jotain yllättäviä faktoja? Entä tykkäsittekö tällaisestä postauksesta?
- Viivi ♥
Täällä myös toinen, joka ei selviäisi ilman banaania, avoo, maapähkinävoita ja riisikakkuja!<3 Paljon onnea :)
ReplyDeleteJees, hauska tietää että meitä on useampi :D Ja kiitos paljon <3
DeleteAivan ihania kuvia ja paljon onnea ♡
ReplyDeletePaljon paljon kiitoksia Jasmin <3
DeleteNää faktapostaukset on aina niin kivoja! Paljon onnea synttäreiden johdosta! :)
ReplyDeletehttp://mahdollisestiehka.blogspot.fi/
Sepä kiva kuulla, että on mieluisaa luettavaa! Kiitos oikein paljon :)
DeleteIhania kuvia<3 Oon kans ihan koukussa Gossippiin :D
ReplyDeleteOih kiitoa <3 Mahtavaa, että meitä on useampi :D
Delete