09 October 2016

LATELY I HAVE...

Heippa Istuskelen autossa menossa kotiin päin. Avasin äsken koneen ja päätin aloittaa uuden postauksen kirjoittamista. Aiheen keksimiseenkään ei mennyt tällä kertaa juuri ollenkaan aikaa. Kuluneiden viikkojen aikana kalenteriin on mahtunut kaikenlaista ja vähän sitä sun tätä on tapahtunut. Musta oli myös kiva kirjoittaa välillä tekstiä, josta pääsee lukemaan enemmän mitä mun arki on pitänyt  sisällään. Lähiaikoina oon siis...

viiviviljaa5

...viettänyt viikonloppua Kotkassa serkkujen kanssa mm. juustoilla herkutellen sekä korista ja pingistä pelaten. 

...viettänyt aikaa myös koulukirjojen parissa. Koeviikosta ja siitä matikan kokeestakin onneksi selvittiin hyvin mielin.

...ollut ensimmäistä kertaa elämässäni tikattavana. Jalkapöytä otti viikonloppuna mökkeillessä sellaisen iskun vastaan, että täytyi lähteä Sysmästä Lahteen tikkaamaan haava umpeen. Yhdellä tikillä selvittiin tästä pikku onnettomuudesta.

...testaillut Nyxin tuotteita ja ihastunut niihin täysin. Haluaisitteko jonkilaista esittely-/suosikkipostausta?

viiviviljaa6

... tanssinut innostuneena ja nauttinut onnistumisen tunteista treeneissä. Toivottavasti pikku vamma jalassa ei estä treenaamista, sillä motivaatiota ja tahtoa riittäisi reilusti.

... aloittanut tuunaamaan vanhoja farkkuja uuteen uskoon. Repimisprojekti ei oo aivan valmis vielä, mutta innolla ootan, että saan farkut valmiiksi ja pääsen esittelemään niitä täällä blogissa.

... haaveillut tulevaisuudessa ulkomailla asumisesta. Ruotsi, Aussit, Etelä-Eurooppa jne.

... tehnyt suunnitelmia pian alkavalle syyslomalle. Toivottavasti kaikki onnistuu ja Malta-squad on taas koossa pienen tauon jälkeen. 

viiviviljaa7

... kärsinyt pienestä syysflunssasta. Onneksi pikku hiljaa alkaa olemaan tuo flunssa jo voiton puolella.

... potenut matkakuumetta. Haluaisin lähteä joko jonnekin kauas lämpimään eksoottiseen maahan tai Norjaan tapaamaan kavereita ja tutustumaan Osloon.

...  kierrellyt kavereiden kanssa Sokoksella 3+1 päivillä ja tehnyt kivoja löytöjä. Mm. yllä mainitut Nyxin tuotteet sekä uusi hopeashampoo. 

... tanssitreenien lisäksi kokenut onnistumisia salilla. Esim. käsipäivien jälkeiset tunteet lihaksissa on ollut mahtava.

Mitä kaikkea teidän arkeen on mahtunut? Tykkäsittekö tällaisestä postaustyypistä?


- Viivi 

6 comments :

  1. Pakko sanoa alkuun, että upeat kuvat!♥ Ps. Täällä myös toinen, joka on potenut matkakuumetta! :D

    http://jeannays.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee kiitos paljon! ♥ Kiva kuulla etten oo ainoa :D

      Delete
  2. Ihania kuvia! :)

    www.tiiaemilia.blogspot.com

    ReplyDelete
  3. Nyx tuotteiden esittelyä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mahtavaa, että löyty kiinnostusta! Uusimmassa postauksessa löytyykin esittelyä noista tuotteista :D

      Delete