Heippa taas ♥ Huhtikuu muuttui toukokuuksi, ja eilen vietettiinkin mun synttäreitä. Nyt sitä ollaan taas vuoden vanhempia ja viisaampia. Ohjelmaa, iloa ja naurua riitti. Päivä meni mahtavasti, eikä mikään asia jäänyt harmittamaan. Paitsi tietysti 5-1 häviö jääkiekossa USA:lle. Illalla tottakai keräännyttiin isolla porukalla meille kisakatsomoon tv:n äärelle seuraamaan alkaneita lätkän MM-kisoja. Huomisesta pelistä sitten voitto.
Kun kuukausi kerran vaihtui, tulin näyttämään teille huhtikuun ajalta kertyneitä suosikkeja. Toivottavasti tykkäätte. Ja jos teiltä löytyy blogeistanne viime kuun suosikkeja, niin jättäkää linkkiä ihmeessä alas!
Ihan ensimmäisenä löytyy nämä kaksi ihanaista Essien lakkaa sävyistä Mint candy apple & Sparkle on top. Molemmat taisi löytää tiensä mun Essie-kokoelmaan meidän muutaman viikon takaiselta Flamingo-reissulta. Mintun vihreä lakka on niin ihanan keväinen & pirtee. Kun laittaa vielä vähäsen kimaltelevaa lakkaa sen päälle, lopputulos on bueno.
Ehdottomasti paras huulirasva ikinä, Baby Lips Dr. Rescue, sävy Just Peachy. Sitä sainkin metsästää pitkään. Osuin vain kauppoihin joissa hyllyt tän kohdalta huusivat tyhjyyttään toinen toisensa jälkeen. Lopulta se kuitenkin löytyi. Huulipunat ja -kiillot ei oo yhtään mun juttu, joten tää tuote on ollut mulle napakymppi!
Matrix Essentialsin hiuksiin suihkutettava hoitoaine on ollut meidän kylppärin kaapissa jo pidempään, mutta se on jäänyt käyttämättä. Kerran kuitenkin suihkun jälkeen kokeilin tätä kosteisiin hiuksiin ja siitä se jäikin sitten vakituiseen käyttöön. Helpottaa paljon hiusten sähköisyyden kanssa & saa hiukset kauniin kiiltäviksi.
En oo varma miksikä näitä kenkiä sanotaan(viisaammat, sivistäkää mua), mutta anyway ne on ollut ehkä mun isoin suosikki huhtikuussa ja jatkaa varmasti pinalla myös tulevinakin aikoina. Sopii niin useiden housujen ja asujen kanssa. Hintaakaan ei ollut kamalan paha, 19,95€.
Ilmojen lämettyä kaivoin kaapista mun ohuemman Niken juoksutakin ja ihastuin siihen entistä enemmän. Takki on päässyt käyttöön niin lenkillä, kuin sen ulkopuolellakin. Pirteä pinkki väri tuo kivan lisän muuten mun aika neutraalin värisiin asuihin. Takki menee myös pieneen tilaan, joten se on kätevä ottaa mukaan joka paikkaan.
Viimeisenä, mutta ei todellakkaan vähäisimpänä.. tuorepuuro! Oon tehnyt näitä pari kertaa aikasemmin, mutta asuessani tätini luona hän sai mut innostumaan näistä enemmän. Viimeisen viikon aikana söinkin melkein jokainen aamu tuorepuuroa. Puurosta saa tehtyä vaikka joka kerta erimakuisen, se pitää nälän poissa pitkään & on pelastus kiireisiin aamuihin. Haluisitteko tänne reseptipostausta kyseisestä herkusta?
Mä katoin just kaupassa tuota Essien mintun väristä lakkaa, koska se sops ihan täydellisesti yhteen mun yo-mekon kanssa! Mulla ei oo vielä yhtään Essien kynsilakkaa, koska en oo raaskinu ostaa.. :/ Niissä olis kyllä niin kivoja värejä ja ne on varmaan tosi laadukkaita! Mä tykkään muuten kans tosta ton sävysestä baby lipsistä! <3
ReplyDeleteMäkin katoin pitkään ennen kuin ostin. Sun täytyis kyllä saada se itelles! :D Hintaahan noilla on, mutta laadukkaitakin ne on. Kivoja värejä niistä löytyy riitämiin, mutta ei niitä usein raaskikkaan ostaa:/
DeleteMoi liityin lukijaksi :) ja tykkään tosi paljon sun blogin ulkonäöstä ja kuvistasi ! liittyisitkö myös ?http://lifewithjennis.blogspot.fi/
ReplyDeleteTervetulooo ja kiitos paljon! Täytyypä käydä tsekkaamassa sun blogi:)
DeleteKivoja suosikkeja! Essieitä en oo vielä itse testaillut suolaisen hinnan vuoksi mutta ehkä vielä joskus päätyy munkin ostoskoriin :)
ReplyDeleteKiitti! Aika kovahan hinta kyseisiltä lakoilta löytyy, mutta käytössä sen laadun kyllä huomaan. Ehkä ehkä, toivottavasti pääset testaamaan joskus:)
DeleteJOOO tuorepuuroresepti ois tosi kiva! :-) ihanan värinen toi mintunvihreä essielakka ja mulla taitaa olla samaiset mustat kengät kuin sulla :D
ReplyDeletehttp://neeanatalie.blogspot.fi
Noniin kiva, että löytyy kiinnostusta! Postausta siis vain tekemään:)
DeleteIhanan värisiä noi kynsilakat, aika perfect *_*
ReplyDeletehttp://ganbattedesuka.blogspot.fi
Niinhän ne on♥♥ !
DeleteKivoja suosikkeja kaikin kaikkeaan, mutta tuo Essien hilelakka on kaikista suloisin! <3 Ja noita tuon tyyppisiä kenkiä kutsuisin slip-oneiksi :)
ReplyDeletehttp://justsayinghianne.blogspot.fi/
Kiitos paljon, hehe<3 Jostain oon tainut kuullakin ton nimen, mutta en uskaltanut laittaa sitä kun en ollut aivan varma. Kiitoksia tiedosta:)
ReplyDeleteOi ihanan näkösä toi puuro! Tee ihmeessä postaus siitä, ois kiva saada tuo resepti! :)
ReplyDeleteEikä pelkästään hyvän näköstä, vaan myös makusta! :D
DeleteToi essien mintun värinen lakka on ihan huippu ja ihanan pirtsakka toi takki <3
ReplyDeleteNiiin, hehe kiitti kommentista<3
DeleteKivoja suosikkeja ja ihania kuvia :3 Tuon puuron resepti olisi kiva saada!
ReplyDeletehttp://minunvalokuvia.blogspot.fi
Oi kiitos:3 Eiköhän sellainen tuu, kun kiinnostusta löytyy:)
Delete