Heippa kaikki ♥ Lupasin viime postauksessa teille postausta tältä reissulta. Reissu on mennyt oikein mukavasti, ja paljon kaikkea kivaa ollaan keretty tekemään. Nyt maha täynnä herkullista ruokaa ajellaan kotia kohti. Levännyt & energinen olo, vaikkakin jalat väsyneenä kävelystä. Tälläisiä matkjoja pitäis tehdä useemminkin!
Mutta asiaan.. Oon halunnut jo jonkin aikaa tehdä postauksen mun aamurutiineista ja viikolla sain idean, että mähän voin tehdä sen täältä matkalta. Eli tänään siis aamurutiineja mun hotelliaamusta.
Aamulla ekaksi haluan herättää ja saada koko kropan virkeeksi. Siinä toimii loistavasti lasillinen kylmää vettä. Hotellissa oli jääpalakone, ja sillehän löytyi käyttöä:D Hypin koko ajan huoneesta hakemaan jäitä käytävältä. Mun mielestä jokaisen hotellin varustuksesta pitäisi löytyä jääpalakone.
Äitin kanssa lähdettiin heti herättyä reippaana testaamaan Elixian salia. Todella hyviä juoksumattoja pitkä rivi sun muuta. Olin erittäin tyytyväinen salin tarjontaan, vaikka olihan se vähän erilainen kuin salilla, jossa kotipaikkakunnalla käyn. Hyvä alotus päivälle!
Energisenä suht lyhyen, mutta tehokkaan aamutreenin jälkeen raikkaaseen suihkuun huuhtelemaan hiet pois. Samalla hoituu myös hampaiden sekä naaman pesu.
Hiukset ja meikit nopeasti kuntoon. Taustalla soi jokin soittolista Spotifystä, joka miellyttää korvaa.
Vaatteiden vaihto..
.. ja aamupalalle! Ai että mä sitten rakastan hotellien aamiaista♥♥ Yksi mun lemppari juttuista matkoilla. Flamingossa aamupala oli erittäin hyvä ja monipuolinen. Löytyy niin montaa sorttia eri ruokalajeja. Eihän täältä päässyt lähtemään ilman täpötäyttä vatsaa.
Aamupalan jälkeen vielä hetkeksi huoneeseen sängylle selailemaan puhelinta, vastaamaan yön aikana tulleisiin viesteihin ja koneella lueskelemaan blogeja. Siitä sitten kohti päivän aktiviteettejä ja menoja.
Mitä tykkäsitte? Miten olis, haluaisitteko postausta myös iltarutiineistaa?
-Viivi ♥
Olipa kiva postaus :)) ihastuin myös blogiisi tosi paljon :) jotenkin tää ulkoasu jo on niin kaunis <3
ReplyDeleteKiitos paljon ihana! <3
DeleteHotellien aamiaiset on parhaita!♥
ReplyDeleteNiin on! ♥♥
DeleteIhana postaus! Teethän iltarutiininkin? :)
ReplyDeletehttp://minunvalokuvia.blogspot.fi
Kiitos paljon! Tottakai teen jos sitä halutaan:)
DeleteIhanan valoisia kuvia! Hotelliaamut on parhaita <3
ReplyDeleteOi kiitos! Niinpä<3
DeleteOi kuinka ihana postaus! Pääsispä itekkin lähiaikoina viettään aamua hotellissa..
ReplyDeleteAawww kiitos! Eiköhän sellainenkin oo luvassa vielä:-)
DeleteTaas niin ihana postaus! Näitä lukee kyllä niin mielellään kun panostat näihin :-) ♥
ReplyDelete❤:llä Henna/HENNAM.
Apua, kiiiitos ihana!♥ Tää kommentti piristi päivää hurjasti! Ihana kuulla, että tykkäät lukea♥♥
ReplyDelete