Tervehdys♥ Päivän päätteeksi tulin jakamaan lähipäivien kuulumisia. Vilinää riittää niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Valtakunnalliset kokeet tulossa, näytelmäkässärin työstäminen, äikän lopputyön kirjoittaminen ja sen sellaista. Haluan siitä huolimatta kuitenkin päivittää blogia ja pitää postausrytmiä yllä.
Huomenna alkaa pääsiäisloma, josta oon innoissani, sillä luvassa on reissu Ruotsiin. Taisinkin jo mainita siitä edellisessä postauksessa. Lähdetään pitkän viikonlopun ajaksi länsinaapuriin serkkujen kanssa. Viime kerrasta Tukholmassa onkin vierähtänyt jo muutama vuosi, joten on kiva päästä näkemään paikkoja. Luvassa on luultavasti shoppailua, kaupungilla kiertelyä, syömistä ja hauskanpitoa. Kameralla koitan räpsiä paljon kuvia ja yksi postauskin on jo suunnitteilla reissuun liittyen.
Tässä samalla haluaisin jakaa teille maittavan ja terveellisen välipalavinkin! Eilen kotiin tultuani suuntasin keittiöön nälän kurniessa vatsassa. Päätin tehdä itselleni välipalaksi herkullista vadelmasmoothieta, jossa käytin Alpron uutta Go On-soijarahkaa. Tästä tuli kertaheitolla mun uusi lemppari smoothie. Maistuvan smoothien kanssa söin ruisleipää avokadolla. Suosittelen testaamaan!
Vadelmasmoothie sisälsi:
- Vadelmia
- Banaani
- Alpro Go On-soijarahkaa
- Kookosmaitoa
- (Kanelia)
- (Päälle kookoshiutaleita)
Millaisia suunnitelmia teiltä löytyy pääsiäiselle? Entä mitä teidän lempismoothie sisältää?
-Viivi ♥