Heippa kaikki ♥ Vielä pikaisesti ennen nukkumaanmenoa ajattelin tulla kirjoittamaan teille pientä postausta. Tää päivä meni joululahjoja hankkiessa. Todellisuudessa shoppailureissu päättyi niin, että olin löytänyt lahjan vain yhdelle ihmiselle ja loput ostokset olivatkin sitten vaatteita mulle. Hupsista! Tarkoituksena on nyt kuitenkin jakaa teille muutama ihana asia, jotka ovat saaneet mut tällä viikolla hyvälle tuulelle. Kuulisin mielelläni myös mitkä asiat teitä on ilahduttanut !
- Maanantain tanssitunti, joka tyhjensi pään täysin, sillä piti keskittyä täysillä ja pistää kaikki peliin
- Vanhojen valokuvien katsominen ja niille nauraminen
- Rentouttava viikonloppu
- Erittäin onnistunut juoksulenkki, josta sai energiaa seuraavaan päivään
- Tulevan viikonlopun suunnitelmat (Apua en jaksa odottaa!)
- Ensimmäisten joululahjojen hankkiminen ja pian niiden paketoiminen
- Tällä viikolla satanut ensilumi, jota olinkin jo kerennyt toivoa
- Piparitalojen tuoksu keittiössä
- Vihdoin siisti huone sekä raikkaisiin & puhtaisiin lakanoihin nukahtaminen
- Aivan taivaallisen makuinen Vanilja Chai latte tänään Ciao! Caffe:ssa
- Joululaulut, jouluvalot, jouluostokset.. Ylipäätään joulun odotous ja tää jouluinen fiilis ♥
Hyvää yötä ja voimia kaikille alkavaan koulu- ja työviikkoon ♥
Olis kiva jos esittelisit erillisessä postauksessa ne sun joululahjareissun omat vaateostokset :)
ReplyDeleteKiitos ideasta, pistän muistiin! :)
DeleteVoisitko tehdä sun huoneesta sellasen joulutyylisen sisustuspostauksen eli näyttäisit miten sisustat joulua varten? Olis tosi kiva :)
ReplyDeleteKatsotaan! Ainakin joitain jouluun liittyviä postauksia on tulossa;)
DeleteIhanan positiivinen postaus <3 Tästä tuli jotenkin hyvä mieli :)!
ReplyDeleteKiitos paljon! Ihana kuulla <3
Delete