16 July 2015

BARCELONA

Hola ♥ Pienen breikin jälkeen oon täällä kirjottamassa teille uutta postausta. Oon todella pahoillani ja pyydän anteeksi tätä vähäistä postailua tänä kesänä. Pari viikkoa sitten olin Stadium Sports Camp-leirillä ja sen jälkeen lähdettiin Barcelonaan, joten en ole päässyt koneen äärelle kunnolla. Tätä hommaa kerkesi tulemaan jo pikkuinen ikävä. Nyt kuitenkin ollaan urvallisesti takaisin kotona Suomessa ja oon täynnä uutta intoa blogia kohtaan. 

Leirin jälkeen lähdettiin siis 10 päiväksi serkkujen perheen kanssa Barcelonan lämpöön. Reissu oli oikein onnistunut, ja suuremmilta vahingoilta sekä ongelmilta säästyttiin. 10 päivän aikana kerettiin näkemään ja tekemään paljon asioita sekä kävelemään niin paljon, että nukkumaan menessä jaloissa tuntui päivänä aikana tulleet kilometrit. Lämpöä ja aurinkoa riitti joka päivälle. Lukemat oli varmaankin reilut +30 astetta, joka ilmentyi välillä uupumuksena ja pienenä heikotuksena, vaikka  veden juomisesta pidettiinkin hyvin huoli. Osan siitä lämmöstä ja auringosta olis kyllä voinut tuoda tänne Suomeen. Rannalla tuli myös vietettyä aikaa ja yksi parhaita asioita helteisessä matkassa taisikin olla ihanan virkistävässä meressä uiminen ja aalloissa hyppiminen. Kuvia tuli räpsittyä reilusti, joten miksi en jakaisi tänne joitakin niistä, nauttikaa! 

IMG_7256
IMG_4501
IMG_4537
IMG_4720

IMG_4751
IMG_7458
IMG_5181
IMG_5248
IMG_4931
IMG_4523
IMG_4946
IMG_7521
IMG_7763
IMG_7781

Mitä miltä olitte tälläisestä kuvien täyteisestä postauksesta?  

-Viivi 

17 comments :

  1. Aivan ihana tää koko postaus ja varsinki kuvat! :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos paljon kommentistasi Aliisa! :)

      Delete
  2. Ihan super ihania matkakuvia! Oon ollut kerran itse tuolla ja houkuttelis tosiaan mennä uudestaan.


    http://beatasandell.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Super paljon kiitoksia! On se ihastuttava ja mielenkiintoinen paikka:)

      Delete
  3. Oiiii ihanaisia lomakuvia!! <3 Näyttää kivalta paikalta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hehe kiitoskiitos, oli kyllä oikein mukava paikka! <3

      Delete
  4. KERRASSAAN UPEITA KUVIA ! Ihanan värikkäitä ja tollasii hyvii, tee uus kuvapostaus ! :)
    http://jjjbloggaa.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos erityisen paljon! Kiva kuulla, että tykkäsit ja toinenkin postaus kelpais :D

      Delete
  5. Ihania kuvia! <3 Mulla on niin kauhea matkakuume, varsinkin nyt kun tää Suomen kesä ei oo sujunu kovinkaan lämpösissä merkeissä! Ehdottomasti lisää Barcelonan kuvia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti<3 Kieltämättä kelit ei kauheesti oo suosinu, mutta toivotaan, että nyt loppukesä olisi lämmin ja aurinkoinen! :D

      Delete
  6. Kauniita kuvia. Ja tokihan kannattaa fiilistellä blogissaan juuri niin paljon kuin vain haluaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, juu eiköhän vielä toinenkin osa ole tulossa:)

      Delete
  7. Ihan mielettömän kivat kuvat! Todellakin tee uus postaus :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia Rosa! Täytyypä sitten ruveta valitsemaan seuraavia kuvia:D

      Delete
  8. Ihania kuvia & näytti olleen kiva loma :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Mukava jos se fiilis välittyi sinnekin, sillä meillä oli oikeen kiva ja hauska reissu:D

      Delete
  9. Blogissani on haaste sinulle! :-)

    http://sinijohannaa.blogspot.fi/

    ReplyDelete