Heippa ♥ Toivottavasti teillä on ollut mukava viikonloppu. Mä oon ainaki saanut rentoutua stressaavan koeviikon jälkeen. Ajattelin tänään tulla jakamaan teille jonkinlaisen koosteen kuluneesta viikosta. Hope you like it!
Maanantai Vapaapäivä! Päivä kuluu aikalailla vain makoillessa ja levätessä. Illalla otan esille yh:n kirjan ja opiskelen koealueen viimeiset aiheet tiistain koetta varten. Lukemisen jälkeen meen tekemään käsitreenin salille.
Tiistai Koeviikon eka koe, joka on aika nopeasti ohi. Koulun jälkeen salille ja illalla autokoulun ekat teoriatunnit. Soittotunti jää välistä heikon olon takia.
Keskiviikko Ruotsin koe, uuden postauksen kirjoittamista. Ennen treenejä kiertelen Stockmannilla tekemässä meikkihankintoja wanhoja varten.
Torstai Koeviikko alkaa jo hiukan väsyttämään. Onneksi tän päivän matikan kokeen jälkeen on enää yksi koe jäljellä. Illalla treenit, jonka jälkeen kotiin nukkumaan.
Perjantai Viimeinenkin koe ohi. Iso helpotus, kun ei tarvi enää stressata kokeita. Illalla takaisin Tampereelle syömään ja leffaan. Käydään katsomassa Veljeni Vartija, joka ei ainakaan mulle tuottanut pettymystä.
Lauantai Ihanaa, kun saa taas nukkua pitkään ja kuitata univelkoja pois. Tyttöjenilta, johon sisältyy mm. Emma Gaalan seuraamista.
Sunnuntai Chilli päivä taas, jolle ei oo mitään suurempia suunnitelmia. Jalkatreeni salilla ja postauksen kirjoittelua. Keli on niin kiva, että lähen ulos hetkeksi myös kuvaamaan.
Leather jacket – Mango / Blouse– Vila / Scarf –Kappahl / Jeans – GinaTricot / Shoes – Nike
Miten teidän viikko meni?
- Viivi ♥